The Sons of Zadok - Finnish

Saadokin Pojat

”Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka antoi itään päin; mutta se oli suljettu. Niin Herra sanoi minulle: "Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu. Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä; käyköön hän sisään porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä."

 

Sitten hän vei minut pohjoisportin kautta temppelin edustalle, ja minä näin, ja katso: Herran kunnia täytti Herran temppelin. Niin minä lankesin kasvoilleni.

Ja Herra sanoi minulle: "Ihmislapsi, ota huomioosi, katso silmilläsi ja kuule korvillasi kaikki, mitä minä sinulle puhun kaikista Herran temppelin säädöksistä ja kaikista sen laeista, ja ota huomioosi, kuinka temppeliin on mentävä kustakin pyhäkön uloskäytävästä.

Ja sano niille uppiniskaisille, sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: Jo riittävät kaikki teidän kauhistuksenne, te Israelin heimo, te kun olette tuoneet muukalaisia, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamattomia, minun pyhäkkööni olemaan siellä ja häpäisemään minun temppeliäni, samalla kuin olette uhranneet minun leipääni ja rasvaa ja verta; ja niin te olette rikkoneet minun liittoni ? kaikkien muitten kauhistustenne lisäksi.

Te ette ole itse hoitaneet minulle suoritettavia pyhiä tehtäviä, vaan olette panneet heitä puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia tehtäviä. Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on. Vaan ne leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin, nuo, jotka eksyivät pois minusta kivijumalainsa jälkeen, kantakoot syntinsä; he toimittakoot minun pyhäkössäni vartioinnin temppelin porteilla ja toimittakoot temppelipalveluksen: he teurastakoot polttouhrit ja teurasuhrit kansalle ja seisokoot heidän edessään heitä palvelemassa. Koska he ovat heitä palvelleet heidän kivijumalainsa edessä ja olleet Israelin heimolle kompastuksena syntiin, sentähden minä kättä kohottaen vakuutan heistä, sanoo Herra, Herra, että heidän on kannettava syntinsä. He eivät saa lähestyä minua, niin että toimittaisivat minun edessäni papinvirkaa ja lähestyisivät mitään minulle pyhitettyä, mitään korkeasti?pyhää, vaan heidän on kannettava häpeänsä ja kauhistuksensa, joita ovat tehneet. Ja minä panen heidät hoitamaan temppelissä suoritettavia tehtäviä, mitä siellä vain on palvelijantyötä ja toimitettavaa.

Mutta ne leeviläiset papit, Saadokin jälkeläiset, jotka hoitivat minun pyhäkössäni suoritettavat tehtävät silloin, kun israelilaiset olivat eksyneet minusta pois, he saavat lähestyä minua, palvella minua ja seisoa minun edessäni uhraamassa minulle rasvaa ja verta, sanoo Herra, Herra. He saavat tulla minun pyhäkkööni ja saavat lähestyä minun pöytääni, palvellen minua ja hoitaen minulle suoritettavat tehtävät.

Ja tullessaan sisemmän esipihan porteille he pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllänsä villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä. Pellavaiset juhlapäähineet olkoon heillä päässä ja pellavakaatiot lanteilla. Älkööt he panko vyötäisillensä mitään hiostuttavaa. Kun he sitten menevät pois ulompaan esipihaan, kansan tykö ulompaan esipihaan, riisukoot vaatteensa, joissa ovat virkaa toimittaneet, jättäkööt ne pyhäkön kammioihin ja pukekoot yllensä toiset vaatteet, etteivät pyhittäisi kansaa vaatteillansa.

Älkööt he ajelko päätänsä, mutta älkööt myöskään antako tukkansa valtoinaan kasvaa: heidän on leikattava hiuksensa. Viiniä älköön kukaan pappi juoko tultuansa sisempään esipihaan. Leskeä ja hyljättyä älkööt he ottako vaimoksensa, vaan ottakoot neitsyen Israelin heimon jälkeläisistä tai lesken, joka on leskenä papin jälkeen. Ja opettakoot he minun kansalleni erotuksen pyhän ja epäpyhän välillä sekä tehkööt heille tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta.

Riita?asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan. Minun lakejani ja käskyjäni he noudattakoot kaikkien minun juhlieni vietossa ja pyhittäkööt minun sapattini.” (Hesekiel 44:1?24)

Nimi ’Hesekiel’ tarkoittaa hebreaksi: ’Jumalan voimassa’. Niin kuin kaikki Israelin profeetat, hänen nimensä viittaa hänen luonteenpiirteisiinsä ja palvelutehtävänsä luonteesen. Kuten kaikki hebrealaiset profeetat (hän itse profetoi erityisesti Juudalle), hän profetoi kolmelle aikakaudelle: hän profetoi omalle ajalle, Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen ajalle ja Messiaan paluun ajalle. Kolmanneksi, niin kuin muutkin profeetat, Hesekiel oli ’tyyppi’, esikuva tai vanhan testamentin varjokuva Messiaasta, Kristuksesta. Hän on ainoa henkilö Raamatussa Jeesuksen lisäksi jota kutsuttiin ’ihmisen pojaksi’

Danielin kirjassa kerrotaan kuninkaan nähneen ’ihmisen pojan kaltaisen kävelevän’, ja olen henkilökohtaisesti aina ollut vakuuttunut siitä, että jae on ’Kristofaniaa’; siis Jeesuksen Kristuksen ilmestyminen vanhassa testamentissa. Vielä kerran muistutan että ainoa Raamatun henkilö, Jeesuksen lisäksi jota kutsuttiin ’ihmisen pojaksi’ määräävällä etu?artikkelilla, on Hesekiel. Hän on Jeesuksen eskatologinen (lopunajallinen) kuva, varsinkin viitaten tuhatvuotiseen rauhan valtakuntaan. Hesekielin kirjan toinen puolisko koskee laajasti Jeesuksen hallitsemaa tuhatvuotista valtakuntaa; se on kirjan varsinainen merkitys.

Tällä viikolla (syksyllä 2000) olette ehkä kuulleet levottomuuksista Jerusalemin Temppelivuorella; me lähestymme päivä päivältä Herran paluuta. Sakarjan kirjan luku 12 kertoo meille että Jerusalem tulee olemaan kompastuskivi kaikille ympärillä oleville kansoille; lopullinen kiista?kysymys Lähi?Idässä ei tule olemaan Golanin kukkulat, Länsiranta tai Gazan kaista – se tulee olemaan Jerusalem. Jerusalem on paikka jossa Saatana kärsi suurimman tappionsa ja se tulee olemaan myös paikka, jossa häntä lopullisesti kukistetaan; hän tietää myös sen. Joten Jerusalem on kiistan ja riidan lähde, siitä käydään hengellistä taistelua.

Hesekiel myös profetoi tästä ja hän näkee idän?portin olevan suljettu. Tämä toteutuu lopullisesti tuhatvuotisessa valtakunnassa, kun Jeesus hallitsee Daavidin kaupungista käsin ja Jumalan kirkkaus, ’Shekina’ menee itäisestä portista. Kuitenkin on olemassa profetian esitäyttymys historiassa:

hebrealainen profetia on myös malli ja esikuva. Juutalaiset ovat aina uskoneet Messiaan tulevan aasilla ratsastaen, viitaten Sakarjaan 9:9, uskoen hänen tulevan myöskin itäisestä portista sisälle. Hebreaksi kutsumme sitä nimellä: ’shaar HaRachamin’ ja se kirjaimellisesti tarkoittaa ’armon porttia’. Se sijaitsee Temppelivuoren vasemmalla puolella, vastapäätä Öljymäkeä, Kidronin laakso keskellä. Jos olet nähnyt itäistä porttia, olet huomannut sen olevan umpeen muurattuna. Tämä tapahtui muinaisen ottomannien valtakunnassa, heidän valloitettuaan Israelia, jolloin turkkilainen sulttaani tiesi juutalaisten kertomuksista että Messias oli tuleva itäisen portin kautta kaupunkiin. Hän rakensi islamilaisen hautausmaan itäporttia vastapäätä, jotta Messias ei voisi tulla kaupunkiin saastuttamatta itseään ja hän muurasi portin umpeen. Sulttaani ei tietenkään tiennyt täyttävänsä osittain profetian, portin sulkemisesta.

Kun Jerusalemin toinen Temppeli oli rakennettu, luvattiin että sen kirkkaus ja kunnia tulisi olemaan suurempi kuin ensimmäisen Temppelin. Toisen Temppelin arkkitehtuuri ei kuitenkaan yltänyt ensimmäiseen ja siinä ei ollut enää edes Liiton arkkia. Kuitenkin oli Esran, Nehemian ja Haggain päivinä luvattu hebrealaisille että sen kunnia olisi suurempi edeltäjänsä. Näin siinä juuri kävi, sillä Herra Jumala Itse astui Temppeliin. Joten Herran käynnin jälkeen portin oli tuleva suljetuksi. Juutalaiset, jotka eivät usko Jeesuksen olevan Messias ovat ratkaisemattoman ongelman edessä: jos portti on suljettuna, niin Herran on täytynyt jo käydä siitä sisälle. Milloin Jumala sitten on käynyt siitä sisälle? Jeesus on tietysti Messias ja hän kävi siitä sisälle. Lopullinen profetian täyttymys toteutuu kuitenkin vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Uudestisyntynyt evankelikaalinen kristitty, arkeologi, tohtori Jim Fleming löysi Herodeksen ajan raunioita nykyisen itäisen portin edustalla; joten tiedämme että se sijaitsi samassa paikassa mistä Jeesus kävi sisälle.

Hesekielin päivänä, jotakin, jota profeetta Jesaja, Jeremia ja Joel ennustivat oli tulossa. Pohjoisen, Israelin valtakunnan heimot oli jo viety pakkosiirtolaisuuteen v.720 e?Kr.; nyt Jumalan tuomio oli tulossa eteläisen, eli Juudan valtakunnan osaksi. Jesaja ja Joel varoittivat tästä, mutta heidän sanomansa hyljättiin. Jeremia varoitti myös tästä ja joutui vainottavaksi. Kansa kuuli mieluimmin vääriä profeettoja. Tuomio oli tulossa Hesekielin päivinä, todistaen Jeremian sanoman todeksi, samalla paljastaen väärien profeettojen sanomat valheiksi. Kansa ei kuitenkaan nöyrtynyt parannukseen. Baabelin vankeus oli aivan silmien edessä; Nebukadnessar oli jo neljä kertaa hyökännyt. Itse asiassa Hesekiel profetoi Baabelin vankeudesta käsin. Kansa sanoi vaan: ’ei tilanne ole niin huono’, ’kaikki muuttuu parhain päin’, ’tämä on vain lyhytaikaista’, vaikka todellisuudessa tilanne oli pahenemassa.

Mitä tapahtuu täällä? Se on uskomatonta: väärät profeetat eivät tee parannusta, vaikka heidän sanomansa paljastuu vääräksi. Ihmiset vaan unohtavat heidän vääriä profetioita ja ryntäävät kuulemaan niitä lisää. Samalla he hylkäävät oikean profeetan, vaikka hänen sanomansa on toteutunut. Tässä he hylkäävät Hesekielin samalla tavalla kuin he hylkäsivät Jeremian.

Hesekiel näyttää eron kahdenlaisen papiston välillä. Saadokin poikien ja tavanomaisten Leeviläisten välillä. Eivät kaikki Leeviläset olleet Saadokin sukua, mutta kaikki Saadokilaiset olivat Leeviläisiä.

Oppikaamme ensin Saadokista: nimi ’Saadok’ tulee sanasta ’Tsodek’, joka tarkoittaa hebreaksi: ’olla

oikeassa’ tai ’olla moitteeton’ viitaten sanaan ’olla vanhurskas’. Hebreaksi vanhurskas on ’Tsadek’. Hebreankielinen sana ’vanhurskaudelle’ myös tarkoittaa ’almu’ tai lähimmäisen rakkaus ja se on ’Tsdaka’.

Kuten aiemmin mainitsin, hebreaksi sana ’poika’ tarkoittaa muutakin kuin syntyperää tai sukua; se viittaa myöskin luonteenpiirteeseen. Esimerkiksi, hebrealaisessa uskossa on kaksi kuvaa Messiaasta: ’Ha Moshiach ben Josef’ ja ’Ha Moshiach ben david’; Kristus Joosefin poika, joka on kärsivä palvelija ja Kristus Daavidin poika, joka on valloittaja kuningas. Jeesus tuli Joosefin poikana ollessaan maan päällä, mutta Hän palaa takaisin Daavidin poikana asettaen valtakuntansa. Matteuksen evankeliumin luvussa 16, Jeesus nuhtelee Pietaria, mutta sitä ennen hän kutsuu häntä ’Simon Joonaan pojaksi’ ( Arameaksi:’Shimon bar Jonah’). Miksi? Eräällä tavalla Simonin isän yksi nimi on voinut olla Joona, niin kuin profeetta. Mutta Raamatun aikoihin juutalaiset vanhemmat kutsuivat lapsiaan muinaisen Israelin sankarien ja esikuvien nimillä, siinä toivossa että lapsista kasvaisi näitten esikuvien kaltaisia ihmisiä.

Joona oli sellainen joka väitteli Jumalan kanssa; hänen ensimmäinen vastaväiteensä tapahtui Joppessa (nyk.:Jaffa). Mitä tapahtui Pietarille Joppessa apostolien tekojen luvussa 10? Hän väitteli Jumalan kanssa. Pietari, samoin kuin Joona ei halunnut mennä pakanain luokse. Simon Joonan pojalla on siis sama luonne kuin Joonalla. Jeesus Daavidin pojalla oli myös sama luonne kuin Daavidilla; Hänen biologinen isänsähän ei ollut Daavid, vaikka Daavid olikin hänen kantaisänsä. Samoin saadokilaiset olivat Saadokin luonteella varustettuja. Saadok oli vanhan testamentin pappi joka pysyi uskollisena Daavidille, Absalomin ja Siiban kapinain aikoina. Hän oli vanhurskas pappi joka pysyi uskollisena. Uskollisuus Daavidille on esikuva uskollisuudesta Kristukselle, Daavidin Pojalle, Hyvälle Paimenelle.

Saadokin pojat pysyivät samankaltaisina. He eivät olleet ainoastaan saadokin biologisia jälkeläisiä, vaan he pysyivät myös uskollisina, silloin kuin muut Leeviläiset papit korruptoituivat. He pysyivät uskollisina monien sukupolvien ajaksi, jopa vuosisatoja. Makkabealais? ja Hasmonealais?aikaan asti, oli Saadokilaisia. Lopulta hekin korruptoituivat. Hebreaksi Saadokilaisia kutsuttiin nimellä: ’Tsadukim’ (Saddukeukset). Hesekiel vertaa vanhurskaat papit – jotka olivat vähemmistö ja tulivat vain yhdestä suvusta – toisten Leeviläisten pappien kanssa, jotka olivat suosiossa, mutta eivät olleet vanhurskaat. Hän teroittaa eron tavallisten Leeviläisten pappien ja Saadokilaisten pappien kanssa, vaikka he olivat kaikki Leevin jälkeläisiä.

Raamatun ajattelussa ja hebrean kielessä – jota Paavali yrittää viestittää kreikkalaisille Filipissä, niin kuin tulen osoittamaan – joku ei voi olla vanhurskas, ellei ole ensin oikeassa. Ellei joku ole ’Tsodek’, hän ei myöskään voi olla ’Tsadek’. Toisin sanoen, jos se mihin uskot on väärää, niin et voi myöskään silloin olla vanhurskas. Tietysti ei myöskään se että uskot oikein välttämättä takaa että olet vanhurskas. Joku voi uskoa mitä on oikein, olematta vanhurskas; Paavali puhuu tästä ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa 13, ’rakkauden luku’. Ei ole itsestään selvyys että jos jollakin on oikea oppi, hän myös on oikealla tiellä. Se voi olla merkkinä ja osoituksena vanhurskaudesta ja itse asiassa se onkin, muttei se välttämättä ole sitä aina. Joka tapauksessa, jos jollakin on väärä oppi, hän ei voi olla vanhurskas.

”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä” (Filipp.1:9) Huomaa että todellinen rakkaus, agape?rakkaus, on riippuvainen Raamatun tiedosta ja ymmärtämisestä. Ellei ole ymmärrystä ja tietoa Kirjoituksista, todellisen rakkauden on

mahdotonta kasvaa. Maailman poliittinen korrektisuus on löytänyt tiensä seurakuntaan, ja se laittaa rakkauden ja totuuden toisiaan pois sulkeviksi. Todellisuudessa, Jumala sanoo niiden olevan toisistaan riippuvaisia. Ei kukaan, jolla on epäuskoa voi todella rakastaa. (Tämä on kolmannen Mooseksen kirjan toisen luvun sanoma, jossa kuvataan ruokauhri?lakia, hunajasta ja happamesta, esikuvana tästä asiasta.)

”Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota?asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska.” (Efes.6:13?14) Huomaa että totuus tulee ennen vanhurskaus. Näin kerran Roomassa, Kolosseumin raunioilla, roomalaisen haarniskan. Ihmiset olivat siihen aikaan pienemmän kokoisia, mutta jopa nyky?mittapuun mukaan se oli varsin painava. Haarniska oli laitettava päälle erityisellä tavalla ja tietyssä järjestyksessä. Paavali selittää missä järjestyksessä se oli puettava päälle.

Vyö laitettiin vyötärön yläpuolelle ja se piti haarniskan raskaimmat osat koossa. Ellei ollut vyö ensin, oli mahdotonta laittaa rintahaarniskan päälle. Samalla tavalla, ellei sinulla ole totuutta, et voi olla vanhurskas; ensin on totuus, sitten vasta vanhurskaus. Jos se mihin uskot on väärää, et voi olla vanhurskas.

Tänään on paljon ihmisiä jotka puhuvat pötyä, tällä tavalla: ’No, tiedän tämän miehen olevan väärässä, uskossaan menestysteologiaan, mutta hän on silti hyvä veli’; ’Tiedän ettei Pensacola ole todellinen herätys, mutta sen seurakunnan johtaja on niin rakastava mies’. Kuitenkin jos hän on ilman sanan tuntemusta eikä kykene erottamaan oikeaa väärästä, niin hän ei ole rakastava ihminen. Rakkaus voi tulla ilmi ainoastaan missä on ymmärrystä ja missä kyetään arvostelemaan oikein.. Tapasin kerran Bill Hybelsin (Willow?Creekin srk:n pastori) lyhyen ajan. Onko hän mukava mies? On todellakin. Mutta onko hän vanhurskas mies? Ei, sillä se mihin hän uskoo on valhetta. Totuus käy vanhurskauden edellä ja ellet tiedä totuutta, et myöskään tule tietämään mitä on vanhurskaus. Kukaan ei voi tietää eron valheen ja totuuden kanssa ellei tiedä ensin mikä on totta.

Kuitenkin monet protestoivat: ’Hän on niin hyvä veli’, ’He ovat niin mukavia ihmisiä’, He tekevät niin paljon hyvää, huolehtivat, auttavat köyhiä’. Ei! Äiti?Teresa teki todellakin ’hyvää’, mutta kuitenkin monta kuukautta ennen kuolemansa, hän teki selväksi sen tosiasian että hän käännytti hinduja ja muslimeja olemaan vain parempia hinduja ja muslimeja. Hän lähetti näitä ihmisiä helvettiin hyväntekeväisyyden nimessä. Rakkaus voi ilmetä ainoastaan missä on arvostelu kykyä ja ymmärrystä Jumalan Sanasta.

Raamattu ilmoittaa että muut jumalat ovat demoneja, eli riivaajia; Hinduismin jumalat ovat riivaaja? henkiä. Äiti Teresalla ei ollut arvostelukykyä, eikä hän tuntenut Jumalan Sanaa; siksi siinä ei voinut ilmetä todellista rakkautta. Mitä hyvää todellisuudessa on , jos nostetaan ihmisiä kurjuudesta, annetaan vaatteita heille ja annetaan heidän kuolla ’kunniallisesti’ ?? ja tuohon olisi paljon muuta sanottavaa, sillä olemme vain kuulleet hyviä kertomuksia julkisuuden kuvaa varten, mutta kun keskustelee sairaanhoidon ammattilaisten kanssa, jotka työskentelivät hänen kanssaan, niin olisi ollut paljon korjaamista hänen työssään – ja sitten lähetetään nämä samat ’autetut ihmiset’ helvettiin ilman Kristusta? Rakkaus on riippuvainen totuudesta ja arvostelukyvystä.

Ensimmäinen ero jonka Hesekiel pyrkii osoittamaan Saadokilaisten ja muiden Leeviläisten välillä on seuraava: ”…olette panneet muukalaisia puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia

tehtäviä” (Hes.44.8). Aina silloin kuin on ollut Jumalan todellista liikehdintää, muukalaiset potkittiin ulos. Leeviläiset antoivat tilaa vihamieliselle muukalaiselle; Saadokilainen olisi potkaissut muukalaiset pihalle.

Nähdäksemme kuinka tämä toimii todellisen herätyksen tai uudistuksen keskellä, katsokaamme Nehemian kirjan luku 13. Tämä tapahtui pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen, heidän täytyi oppia kantapään kautta ja he kaipasivat takaisin. Sitten, kun Saatana yritti vietellä heidät, hän epäonnistui siinä. Nehemia 13:1: ”Sinä päivänä luettiin Mooseksen kirjaa kansan kuullen.” Huomaa että tässä oli kysymyksessä Jumalan todellinen herätys ja liikehdintä, jossa Temppeliä ja kaupunkia uudelleen vihittiin, jossa muuria rakennettiin, viitaten Jumalan sanaan; se oli todellinen herätys. Nehemian kirjan luvussa 8, tutkittiin koko päivän Jumalan Sanaa; pane merkille että kaikki pohjautui raamattuun. Silloin kun on Jumalan antama herätys, niin Jumalan Sana on keskeisellä sijalla, tärkein kaikesta.; kaikki on peräisin raamatusta. Silloin kun näet ihmisten seuraavan kokemuksia, subjektiivisia ilmestyksiä tai profetioita, tiedät ettei liikehdintä tai ’herätys’ ole Jumalasta – tai jos se on ollut, niin se on vinoutunut. Jumalan antama herätys ja liikehdintä pohjautuu aina satakymmenen prosenttisesti Kirjoituksiin. Tosi profetia perustuu aina raamattuun; se ei ikinä korvaa tai syrjäytä sitä. Kuitenkin tällaista juuri nykyään näemme tapahtuvan. Ihmiset korvaavat raamatun sanaa henkilökohtaisilla ’sanoilla’, seuraten ihmisiä jotka ovat ilmeisiä vääriä profeettoja, kuten Kim Clement ja Rick Joyner.

”…ja siihen havaittiin kirjoitetun, ettei ammonilainen eikä mooabilainen koskaan pääse Jumalan seurakuntaan, sen tähden että he eivät tulleet leipää ja vettä tuoden israelilaisia vastaan ja koska hän palkkasi heitä vastaan Bileamin kiroamaan heidät, vaikka meidän Jumalamme muuttikin kirouksen siunaukseksi. Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.” (Neh.13:1?3) Muukalaiset jotka pyrkivät liittymään Israeliin suunnittelivat heidän kukistamisensa. Esimerkiksi Sanballat joukkoineen olivat Israelin vihollisia jotka väittivät olevansa ystäviä, sanoen, ’meillä on sama Jumala, olemme yhtä teidän kanssanne’. Heillä oli väärä perustus yhteydelle; näillä oli kätketty suunnitelma ja salajuoni.

”Mutta sitä ennen oli pappi Eljasib, Tobian sukulainen, joka oli asetettu meidän Jumalamme temppelin kammionhoitajaksi, sisustanut hänelle suuren kammion, johon ennen oli pantu ruokauhri, suitsuke, kalut ja jyvä?, viini? ja öljykymmenykset, jotka olivat määrätyt leeviläisille, veisaajille ja ovenvartijoille, sekä papeille tuleva anti.” (Neh.13:4?5) Sana sukulainen on kaksiselitteinen. Se voi tarkoittaa fyysistä sukulaisuutta, mutta myös ’lähellä olevaa’. Huomaa että kun he toivat tämän muukalaisen sisälle, jolla oli salainen juoni, niin jyvä, viini ja öljy lakkasivat tulemasta. Jyvä on Jumalan sana, öljy on todellinen voitelu ja viini tosi ylistys ja palvonta. Missä laulajilla oli tapana olla, lakkasi todellinen palvonta.

Todellinen opetus, eli jyvän antaminen kansalle lakkasi, ja samoin todellinen voitelu lakkasi myös. Kaikki lakkaa kun tuot muukalaisia sisälle.

Muukalaisen nimi oli Tobia ja se tarkoittaa hebreaksi: ’Jahven hyvyys’. Hän on paha mies jolla on hyvä nimi; monet raamatun pahimmista henkilöistä omistivat hyvän nimen. Esimerkiksi, Absalom oli todella paha mies jolla oli hyvä nimi, samoin oli Abimelek. Tämä kertoo meille jotain Antikristuksesta, vaikka emme mene siihen aiheeseen tällä kertaa. Tässä on siis paha mies jolla on hyvä nimi ja on lähellä ylimmäistä pappia. Hän oli muukalainen jolla oli salajuoni ja oli todella paha, tarkoittamatta heille mitään hyvää, vaikka omistikin hyvän nimen; ja hän oli yhteydessä papiston kanssa. Paavilla on hyvä nimi Billy Grahamin rinnalla, mutta hän on muukalainen. Mitä paavi sanoi pari viikkoa sitten? Sitä, että,

Rooman kirkko on ainoa todellinen kirkko, sama vanha virsi siis. Mitä paavi sanoi Meksikossa viime vuonna? Hän kehotti katolisia nousemaan protestantteja vastaan. Tämän seurauksena kirkkoja poltettiin ja kristittyjä surmattiin Meksikossa. Paavi on paha mies. Hänen hihassaan lukee: ’kaikki Marialle’ ja se on hänen vakaumuksensa myös. Hän on epäjumalan palvoja ja hän seurustelee vainaja?henkien kanssa. Silti hänellä on hyvä nimi. Chuck Colson ajattelee hänestä että hän on ihmeellinen. ’Hän on pyhä isä’, sanoi Robert Schuller (Kristalli?katedraalin pastori). Leeviläiset tulevat aina antamaan paikan salassa vihamieliselle muukalaiselle, mutta vanhurskas papisto potkii hänet pihalle.

Ekumeeninen liike on ensimmäinen askel kohti uskontojen väliseen yhteyteen. He sanovat että paavi on suurenmoinen kristillinen johtaja. Paavi taas sanoi että Dalai?lama – mies joka sanoo ettei Jumalaa ole, antaen kuitenkin itseänsä palvottavan – on suurenmoinen johtaja. Tästä ilmestyskirja varoittaa; hänellä on hyvä nimi. Häntä päästetään Jumalan huoneeseen.

Tänä päivänä, meillä on paljon Eljasibin kaltaisia miehiä; Chuck Colson on yksi heistä. Hän on vaarallinen mies, paljon vaarallisempi Kristuksen asialle kuin yksikään homoseksuaali, haureellinen tai vapaamuurari. Ulkopuolinen vihollinen on vaarattomampi kuin sisäinen. Jos syöpä leviää ruumiissa, niin ole varuillasi. Colsonin vaimo on harras katolinen, joka sanoo ettei katolisille tule todistaa Jeesuksesta. Jos olet entinen katolinen, niin katolinen kirkko sanoo sinun olevan matkalla helvettiin, koska olet jättänyt ainoan todellisen kirkon. Chuck Colson on kavaltanut sinut.

Mikä oli sitten toinen eroavaisuus pappien välillä, Hesekielin kirjan luvussa 44? Katso jakeeseen 10: ”…Leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin.” Jesaja aloitti tehtävänsä nuhtelemalla papistoa kansan eksyttämisestä. Jeremia aloitti myös samalla tavalla.

Tehtävänsä alussa, Hesekiel seurasi edeltäjänsä, Jesajan ja Jeremian esimerkkiä. Kuitenkin kirjansa toisella puoliskolla, tapahtuu juuri päävastaisesti. Hän ei enää sano että kansan päämiehet olisivat johdattamassa kansaa eksyksiin, vaan ongelmana on nyt se että kansa alkoi johdattaa päämiehiään eksyksiin. Toisin sanoen: ongelmana oli nyt se että päämiehet epäonnistuivat johtamistehtävissään. He antoivat kansan määrätä mitä tulisi tehdä. Leeviläinen tulee aina antamaan sitä mitä ihmiset haluavat; Saadokilainen taas tulee antamaan ihmisille mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan.

Nykyään, päivän sana ja trendi, seurakunta kasvussa on: ’ota selville mitä ihmiset haluavat ja anna heille sitä’. Tämä malli on johdettu Willow Creek? kirkosta, Bill Hybelsin seurakunnasta. Tee markkinointi tutkimuksesi, ota selville mitä ihmiset haluavat ja anna heille sitä. On olemassa paljon todella epäraamatullisia ideoita ja vaikutuksia, jotka mm. Peter Wagner ja monet muut levittävät, koskien seurakunta kasvua. Kun on kysymyksessä inhimillinen järjestely ja johtamismalli, sen tulisi olla Sanalle alistettu. On sanottu että, ruoka, jota käytät houkuttimena, on myös oltava jatkossa pitääkseen saalista vankina. Seurakunta tulee näin ollen muuttumaan entistä enemmän tämän maailman mukaan.; ’He haluavat kristillistä rokkia ja savukoneita, antakaamme niitä heille’. Joten, ylistys kokousten tilalle, tulevat rokki?konsertit kirkoissa, jotka eivät pohjaudu Jumalan ylistämiseen, vaan ylistyksen ylistämiseen. Tämä oli vain yksi esimerkki monien joukosta. On olemassa jopa seurakuntia, joissa on ruokasaleja. Monet pastorit ottavat osaa seurakunta?kasvu seminaareihin Willow Creekissä, Chicagossa.

Kuukausi sitten, sadat, ehkä tuhannet evankeliset pastorit tapasivat Willow Creekissä, Bill Hybelsin kanssa, joka haastatteli Presidentti Clintonia. Vanhan testamentin Israelin historiassa, Jumalan tuomiot uhkasivat, epäjumalille uhrattujen lasten tähden. Jumala voi sietää monia asioita pitkään, kuten moraalittomuutta, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, jopa epäjumalanpalvelusta. Mutta kun he rupesivat uhraamaan julmasti lapsia epäjumalille, mitta täyttyi. Tuomion oli tultava, vaikka olisi tullut herätystä, se olisi vain jarruttanut tuomion tuloa, muttei poistanut sitä. Me näimme sen Joosian päivinä. Herätys ainoastaan siirsi tuomion tuloa, joka oli välttämätöntä lasten veren tähden, Manassen ajoilta.

Jumalan tuomio lepää protestanttien demokraattisten länsimaiden yllä, Amerikan yhdysvallat mukaan luettuina, aborttien tähden. 35 miljoonaa lasta on murhattu, ja niistä alle prosentin tapauksista olivat välttämättömiä, kliinisistä syistä. Nyt meillä on käytössä osittainen synnytys?abortti; tämä toimenpide tapahtuu siten että, lapsen kalloon kiinnitetään katetri, jolla imetään elossa olevan lapsen aivot. Tätä toimenpidettä on laajalti hyväksytty päättäjien taholta.

Mitä Aamos, Jesaja ja Jeremia sanoivat moraalittomuudesta joka toisi mukanaan Jumalan tuomiot? He avoimesti kohtasivat kuninkaan, tietäen että heitä vainottaisiin tästä hyvästä. Mitä Bill Hybels sanoi aborteista? Tai mitä hän sanoi militantti ja radikaali homoseksuaalisuudesta, joissa lesbot saavat Clintonien tuen? Ei sanaakaan presidentille. Hän oli ’poliittisesti korrekti’, ja ihmiset seuraavat häntä. Mitä raamatulliset johtajat sanovat, kun nämä toivat Jumalan tuomion kansan päälle? Puhumme sentään tässä pienistä vauvoista jolta imetään aivot ulos; mutta ei kuulu sanaakaan. ’Antakaa ihmisille mitä he tahtovat’.

Kuitenkin todellinen papisto antaa ihmisille mitä he tarvitsevat. He olivat vähemmistönä. Katsokaamme miten tämä toimii.

Hesekiel 4:11; Jumala jättää heidät paikoilleen. Älä huolestu; Jumala sanoi jakeessa 10 että he tulevat kantamaan syntinsä seuraukset – eivät he pääse livahtaa. Vaikka Jumala jättää heidät paikoilleen ajaksi, palvellakseen pyhäkössä. Jakeessa 11, kerrotaan että he tulevat seisomaan ihmisten edessä ja palvelemaan heitä.; mutta jakeessa 15, Saadokilaiset hoitivat pyhäkössä Jumalalle suoritettavat tehtävät, silloin kun kansa vaelsi eksyksissä. ”He seisovat minun edessäni.” Leeviläinen tulee aina palvelemaan ihmisiä; Saadokilainen sitä vastoin, palvelee Herraa.

Kun Leeviläiset antavat ihmisille mitä he haluavat, niin et ole silloin näkemässä Jumalan liikehdintää. Amerikassa on olemassa paikkoja, jossa on todellista herätystä; esimerkiksi syntymäkaupungissani, New? Yorkissa, on aito Jumalan Hengen liikehdintä, jossa myös rikostilastot ovat laskussa. Uskomaton liikehdintä on meneillään David Wilkersonin Time Square kirkossa, Manhattanissa, samoin tapahtuu Jim Cymbalan seurakunnassa, Brooklynissa. Muistan kun se vielä oli pieni porukka joka kokoontui NMKY:n tiloissa; nykyään, se on 10?12: n tuhannen hengen seurakunta. Se on myös levinnyt muualle. Tämä kasvu ei johdu ihmisistä jotka vaihtavat seurakuntaa, vaan uusista pelastuneista. Opetin kerran David Wilkersonin seurakunnan ’pelastus operaatiossa’ nimeltään ’yläsali’ (Upper room); siellä näin päivittäin narkkareita, prostituoituja ja homoseksuaaleja pelastuvan. Ihmisiä pelastuu joka kokouksessa, Wilkersonin seurakunnassa. En sano hänen olevan täydellinen, mutta hän on rehellinen mies. New? Yorkin rikostilastot ovat selvästi laskeneet; nykyinen murhatilasto on alhaisempi kun vuonna 1964. Tämä

on toisin kuin paikoissa joissa ei ole mitään muutosta, kuten Pensacola, Toronto ja Lontoo, jossa asiat menevät koko ajan huonompaan suuntaan.

Jos siirrän rahojani oikeasta taskustani vasempaan taskuun, niin olenko yhtään rikkaampi? Kuka liike? mies tai kuka tahansa ihminen luulisi olevansa rikkaampi tekemällä tuolla tavalla? Kuitenkin suurin osa etsijä?ystävällisestä keinoista tyyliin ’anna heille mitä he haluavat’, on vain väen paikasta toiseen siirtämistä. Ihmiset siirtyvät seurakunnasta toiseen kuullakseen korvasyyhy?opetusta, niin kuin Paavali mainitsi. Ihmiset etsivät joku joka kertoo heille mitä haluavat kuulla. Tässä ei pelastu ihmisiä maailmasta.; ei haastetaan pimeyden voimia taisteluun; moraalittomuus ei laske. Se on kuin rahan siirtämistä taskusta toiseen. Ei kukaan tervejärkinen liikemies tällaista harjoittaisi. Ainoastaan helluntailainen saarnaaja tuollaiseen sortuu. Usko pois, minun tulisi tietää tämä, sillä olen itsekin helluntailainen pastori. On todella ikävä minun joutua myöntämään, että helluntailaisten saarnatuoli ja virka on tullut ikään kuin kaatopaikaksi niille ihmisille jotka eivät muutakaan kykene tekemään.

Luuletteko että nämä tyypit voisivat olla sähköasentajia tai putkimiehiä tai pystyttää hyvän yrityksen? Voisivatko he olla hyviä hammaslääkäreitä tai matemaatikkoja? Ei! Heillä ei riitä älyä tarpeeksi siihen. Helluntai?saarnaajan virasta on tullut pääsylippu menestymiseen, jota he eivät olisi maailmassa saavuttaa. En pyri yleistämään tilannetta, mutta paljon on tämänkaltaista olemassa kristillisellä kentällä, mitä parhaillaan näemme. Tämä on helppo?heikkien touhua, psykologista manipulointia ja populaari psykologiaa, ei Jumalan Sana. Se on ihmisten halujen täyttämistä. He vetoavat markkinointiin.

Monet tiesivät ettei Pensacolassa ole todellista herätystä. Monet helluntai?saarnaajat tiesivät että se oli väärin, samoin kun tiesivät, ettei PTL?klubi (Tv?asema jonka johto jäi kiinni moraalittomuudesta ja meni konkurssiin) ollut Jumalasta. He kuitenkin antoivat asioiden olla, miksi? Koska ihmiset rakastivat sitä! ’Jos meillä ei ole tätä. me menetämme seurakunnasta jäseniä, jotka menevät sinne missä tätä on’, he sanoivat. Näettekö, he eivät enää johda seurakuntaa, vaan liiketoimintaa. Sinun tulee antaa asiakkaille mitä he tahtovat. He palvelevat ihmisiä, eivätkä Herraa.

Saadokilainen, joka on vanhurskas pappi, opettaa ennemmin totuutta viidellekymmenelle ihmiselle, kuin valhetta viidellekymmenelle tuhannelle. Hän palvelee Herraa. Toiset palvelevat ihmisiä.

Ei Torontossa, eikä Pensacolassa (Brownsville) ollut herätystä. Ei todellista herätystä kuin New?Yorkissa, jossa ihmisiä todella pelastui. Herätystä ei myöskään ollut Lontoon Holy Trinity Bromptonin kirkossa, alfa?kursseineen; itse asiassa kaupungin tilanne on vain pahentunut. Se mitä tapahtuu näissä kirkoissa, on vain ihmisten siirtymistä seurakunnasta toiseen, ja he sanovat että Herra on muka siunannut heidät kasvavalla ihmismäärällä. Tämä on silkkaa typeryyttä, puhdasta ’idiotismia’. Meillä on nykyään saarna? pönttöjen takana miehiä jotka käyttäytyvät idioottien lailla. Se ei ole mukava sana; mutta Paavalikin käytti sanaa ’idiotes’ Korintossa.

Olen kyllä sitä mieltä että ihmisten on hyvä jättää huonoja kirkkoja ja liittyä parempiin. Kuitenkin evankeliumin tulee olla polttopisteenämme. Hyvissä seurakunnissa on vaara tapahtua seuraavasti: koska he seisovat totuuden puolesta valheita vastaan, he päättyvät olemaan ikään kuin hoitopaikkoja johon kaikki pahoissa kirkoissa itsensä loukanneet ihmiset ajautuvat, samalla menettäen evankeliointi?

näkynsä. Näin ei saisi tapahtua, vaan tasapainon on löydyttävä kaikessa. Tulee pyrkiä edelleen saavuttamaan uskosta osattomat ihmiset Kristukselle.

Mitä seuraavaksi? ”Ja tullessaan sisemmän esipihan porteille he pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllänsä villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä.

Pellavaiset juhlapäähineet olkoon heillä päässä ja pellavakaatiot lanteilla. Älkööt he panko vyötäisillensä mitään hiostuttavaa.” (Hes.44:17?18) Tämä viittaa hebrealaiseen rituaalin nimeltä ’Mustafa’. me voimme lukea tästä vanhassa rabbiinisessä tekstissä nimeltä ’Joma’, joka kuvaa mitä tapahtui Jeesuksen päivinä, suurena sovituspäivänä, Jom Kippurina. Kun luet hebrealaiskirjettä sen taustavalossa, niin käsität sitä paremmin. Tässä rituaalissa, ylimmäinen pappi on tietenkin Messiaan esikuva, niin kuin hebrealaiskirje myös opettaa. Mutta kun hän meni Temppelin kaikkeinpyhimpään, kerran vuodessa, hän pani päällensä vaatteita joita kansa ei nähnyt ollenkaan; pellavavaatteet. Hän oli erinäköinen kun normaalisti; tämä on kuvaus Kristuksesta, kun hän meni Isän eteen toimittamaan sovituksen meidän synneistämme. Se mitä ylimmäinen pappi teki esiripun takana oli salattu muilta; kun Jeesus meni Isän eteen, hän oli erilainen kun mitä hän oli ihmisten edessä. Opetuslapset saivat nähdä vilauksen tästä kirkastusvuorella ja myöhemmin kun Johannes näki Patmos saarella Jeesuksen kirkastetussa ruumiissa ja kunniassaan. Vaikka Johannes oli tuntenut Jeesuksen inhimillisin silmin, hän järkyttyi nähdessään hänet kirkastettuna, jumalallisuudessaan, niinkuin ilmestyskirjan 1:ssa luvussa kerrotaan. He näkivät yhdenlaisen Jeesuksen, mutta kun hän oli mennyt esiripun taakse toimittamaan sovituksen, he eivät häntä nähneet. Ylimmäisen papin tuli vaihtaa vaatteitaan, jotta hän ei pyhittäisi kansaa. Toimitettuaan sovituksen kansalle, hän vaihtoi arkisiin vaatteisiin, tuli alas Temppelivuorelta etelän suuntaan, Daavidin kaupunkiin, sitten hän kääntyi oikealle, länteen päin, sitten hän meni portaita pitkin kaupungin ylä? osaan, jossa ylipapin asunto oli. Siinä vaiheessa kun hän tuli Temppelivuorelta alas, mennäkseen asuntoonsa, jälleen ylös, niin kansa tarttui häneen ja piiritti hänet sanoen: ’älä lähde pois, älä lähde pois!’. Hänen piti taistella itsensä ulos ihmispaljouden keskeltä, päästäkseen pois. Kun Jeesus oli sovittanut syntimme, hän sanoi menevänsä ylös, Isän tykö, mutta opetuslapset eivät olisi halunneet hänen menevän pois, vaikka hän kertoi sen olevan hyödyksi heille (ja meille myös).

Huomaa ettei ylimmäisellä papilla saanut olla sekoitusta (kankaissa). Leeviläisillä taas oli sekoitus, paitsi Saadokilaisilla. Heillä ei myöskään voinut olla mitään hiostavaa. Miksi? Katsotaan ensin sekoitusta: he eivät saaneet pitää yllään villan ja pellavan sekoitusta. Jumala inhoaa sekoitusta, Hän halveksii sellaista. Nyt käsittelemme lyhyesti kahta raamatun paikkaa: Toisen Pietarin kirjeen toinen luku jae 1: ”Valheprofeettoja oli kansan seassa, niin kuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia”.

Pietari mainitsee vääriä profeettoja ja valheenopettajia sekä synonyymin tavoin että tarkoittaen eri asiaa, miksi? Koska, jos jonkun opetus on väärää, heidän profetiansa tulevat olemaan myös väärät! Tämä on syy miksi Km Clement, Paul Cain, Rick Joyner ja Gerald Coates erehtyvät – syy miksi heidän ennustuksensa eivät toteudu – on heidän väärissä opetuksissaan. ”…jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut.”Joyce Meyer on tehnyt tämän; hän sanoi kirjassaan, että jos et usko että Jeesus meni helvettiin, et pääse taivaaseen (Jeesus kuoli hengellisesti?oppi). Kenneth Hagin ja Kenneth Copeland saivat tämän opin E.W. Kenyonilta; he myös kieltävät Herran, joka on heidät ostanut.

”…salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja…” Sana ’salaa kuljettaa’ voitaisiin paremmin kääntää; kreikan kielellä se on ’pareisago’; sanatarkasti se on: ’para’ : kanssa, rinnalle, ohessa ja ’eisago’: tuoda, viedä. Siis tuoda jonkun asian mukana jotakin muuta. Tässä tapauksessa, he tuovat totuuden rinnalla valhetta. He peittävät valheen totuudella. Valhe on ikään kuin maastoutunut totuuden alla.

Hiirenloukussa on aina oikea juusto. Mitä Saatana teki, kiusatessaan Aadamia ja Eevaa? Kun käärme houkutteli naista – joka on kuvaus myös Israelista ja seurakunnasta – hän siteerasi Herran Sanaa irti asiayhteydestä. Mitä Saatana teki kiusatessaan Jeesusta, Matteuksen evankeliumin 4:ssa luvussa? Koko ’väittely’ liittyi viidenteen Mooseksen kirjaan. Saatana siteerasi sitä ja Jeesus vastasi myös siteeraamalla samaa kirjaa. Saatana panee totuuden valheen rinnalle; hän lainaa jakeita irti asianyhteydestä. Jeesus vastasi asianyhteyteen viitaten.

Kun ihmiset ottavat jakeita raamatusta irti asianyhteydestä vedoten niihin – Rodney Howard?Browne on mestari tässä, samoin Mike Bickle – niin se on Saatanan ’puumerkki’ ja allekirjoitus. Kun hän tekeytyy valkeuden enkeliksi, mitä hän tekee? Hän panee totuutta valheen rinnalle. Pietari kutsuu niitä turmiollisiksi harhaopeiksi; jotkut käännökset kääntävät sanalla: ’tuhoavat’. King James versio kääntää tässä hyvin sanalla: ’damnable’ (kirottu, kirottavat, kirousta aiheuttavat).

Jotkut sanovat. ’Ooh, jotkut asiat ovat kuitenkin tosia Pensacolassa!’ tai ’itse asiassa joku parani Benny Hinnin kokouksessa!’. Yksi asia on varma: on ihmisiä joita Benny Hinn julisti terveiksi kokouksissa, mutta jotka myöhemmin kuolivat, ja tiedämme ettei ole lääkärin lausuntoja todellisista parantumisista. Mutta vaikka olisikin todistuksia parantumisista, se ei todistaisi mitään Benny Hinnista. Lue Matteuksen evankeliumin luku 7:21?23, jossa väärät profeetat vetoavat Herraan sanoen: ’me teimme ihmeitä sinun nimessäsi!’ ja Herra vastaa: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut!’

Ihmiset usein puolustavat näitä asioita, sanoen että siellä on hyvääkin, jotain tottakin. Kyllä! Ja koska se on sekoitus totuudesta ja valheesta, se ei voi olla Jumalasta. ’Ooh, siinä on jotain hyvääkin!’, ei, sillä Jumala on sitä kironnut. Tässä on olemassa valheellinen ihmisviisaus joka sanoo: ’syö liha ja sylje pois luut’. Jälleen; ajattele kolmen munan munakasta, jossa kaksi munaa ovat hyviä mutta yksi on pilaantunut, jos haluat itsellesi bakteerin nimeltä botuuliini, niin hyvää ruokahalua! Jumala vihaa sekoitusta, se oli Herran papeilta kiellettyä.

Paavali vertaa sekä omaa, että Timoteuksen ja Silvanuksen palvelutehtäviä, sen ajan Benny Hinnien ja Kenneth Copelandien kanssa sanomalla näin: ”Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa.” (1Tess.2:3?7) Todelliset apostolit verrattiin valheapostoleihin. Väärät apostolit imartelivat ihmisiä oman etunsa takia, saadakseen taloudellista hyötyä. He kulkivat kaikkialla imarrellen ihmisiä, kertomalla heille mitä he halusivat kuulla, saadakseen heiltä rahaa. Nykyään he myös kulkevat kaikkialla profetoiden ihmisille näin: ’sinä tulet tekemään sitä ja

saamaan tätä ja kaikkea muutakin’, sitten he ottavat suuret kolehdit. Se tosiasia etteivät nämä profetiat toteudu, ei vaikuta ihmisiin; he menevät takaisin kuulemaan niitä lisää.

Jeremian kirjan viidennessä luvussa sanotaan että profeetat ennustavat valhetta ja Jumalan kansa rakastaa sitä, muta katso mitä Jumala sanoo Paavalin kautta: ”Meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua…” Eksymys, epäpuhdas mieli ja kavaluus. Se alkaa eksymyksellä; väärä opetus sekoitetaan mukaan. Alkukielellä sana ’akatharsis’; puhtaan ja epäpuhtaan sekoitus. Koko juttu on epäpuhdas, koska osa siitä on; se on sekoitusta. Ota vaikka lasillisen tuoremehua ja sekoita siihen pari tippaa arseniikkia; siitä tulee homogeeninen liuos, eikö niin? Pystytkä nielemään siitä tuoremehun ja sylkemään arseniikin pois? Kun kuulet ihmisten sanovan että ’meidän tulee syödä liha ja sylkeä luut pois’, he eivät toisaalta tunne kreikan kieltä, mutteivät myöskään tunne raamatun perusoppeja. Tällaista on typerien miesten turha lörpötys. On mahdotonta nielaista mehun sylkien arseniikin pois; se on ’akatharsis’, sekoitus. Tällä tavalla petos toimii. Valhe sekoittuu totuuteen, jättäen jäljelle sekoituksen, joka on saastaista; lopputuloksena on petos ja eksytys. Eksytys toimii sekoittamalla valhetta totuuteen. Jotkut sanovat: ’emme saa hyljätä kaiken; on jotain hyvääkin Torontossa’. Ihminen joka näin sanoo on vähintään tietämätön mistään, eikä ole raamatun mukaan valtuutettu julistamaan ja opettamaan. Jos joku on kykenemätön opettamaan ja jakamaan Jumalan Sanaa oikein, ei hän ole oikeutettu myöskään Sanassa palvelemaan. Jaakob varoittaa meitä pyrkimästä opettajiksi liian kevein perustein, koska opettajat tuomitaan ankarammin kuin muut uskovat. Kun kerran seisomme Jeesuksen edessä arvioitavina vaelluksestamme, pastorisi ja minä tulemme tekemään tiliä enemmän kuin muut uskovat, joilla ei ole opettamisen tehtävä. Kuitenkin on liikkeellä ihmisiä jotka opettavat että voit juoda mehun ja sylkäistä myrkyn pois. Se on typerää, koska se on homogeeninen sekoitus! Ei ole väliä osaavatko nämä ihmiset kreikan kieltä, mutta he eivät näytä ymmärtävän edes omaa äidinkieltä.

On olemassa sekoitus (pappien vaate?kankaissa); se panee heidät hikoilemaan. Mutta Saadokilaiset olivat erilaisia; he eivät hikoile, koska heillä ei ole sekoitusta vaatteissaan. Heidän vaatteensa olivat puhdasta pellavaa; ”Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.” (Joh.ilm.:19:8) Saadokilainen oli puettu puhtaaseen pellavaan; hänen tekonsa eivät olleet sekoitusta, joten he eivät hikoilleet. Leeviläisillä oli sekoitusta, joten he hikoilivat. Toisin sanoen, Saadokilainen lepää Herrassa, kun taas Leeviläinen ponnistelee lihassa. Jos seurakunnassani on sata ihmistä ja he ovat Jumalalta vastuulleni annettuja, niin tulen opettamaan heille totuutta ja levätä Herrassa. Olen tyytyväinen siitä mitä Herra on minulle uskonut ja anon että Hän lisäisi uskoontulleiden lukua. Jatkan evankelioimista ja saarnan Sanaa, rukoilen edelleen, etsin Herraa, teen kaiken minkä voin; mutta vain Herra voi antaa kasvun. En aio ’hikoilla’ sen takia.

Tämän päivän Leeviläiset, taas vastaavasti, ottavat ohjelman toisensa jälkeen. He ovat ohjelma? ja toiminta?keskeisiä ja muuttuvat tapahtuma?keskeisiksi. He joutuvat järjestämään isoja tapahtumia toisensa jälkeen, saadakseen suuria ihmismääriä, maksaakseen tapahtumia, joita Herra ei ole koskaan käskenyt järjestää. He ponnistelevat lihassa.; he hikoilevat. He joutuvat huolten alle. On jotain hyvää heidän opetuksissaan ja puheissaan, tietenkin, koska se on sekoitusta. Saadokilainen ponnistelee ollakseen Herrassa, koska siellä on hänen leponsa. Muistatko että Jeesus on sapatti?lepomme?

12

www.Moriel.org

Saadokilainen ahkeroitsee ollakseen Herrassa. Kaiken minkä hän tekee johtuu siitä että hän pysyy Herrassa. Leeviläinen taas hosuu lihassa. Hänen on saatava tuorein temppu, tuorein ohjelmanumero, tuorein seurakuntakasvu?suunnitelma; ja jos ne eivät toimi, hänen täytyy saada jotain muuta tilalle. Hän tule aina olemaan sekoitusta. Hänen saarnansa, uskonsa ja tekonsa ovat sekoitusta. Se on saastaista; se on ’akatharsis’, koska hän pyrkii miellyttämään ihmisiä Jumalan sijaan.

”Ja opettakoot he minun kansalleni erotuksen pyhän ja epäpyhän välillä sekä tehkööt heille tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta.” (Hes.44:23) Saadokilainen opettaa erottamaan. Leeviläinen on taas poliittisesti korrekti, eikä opeta arvostelemaan ja erottamaan. Jos pastorisi ei opeta erottamaan, niin hän ei silloin ole uskollinen johtaja. Ainoastaan vanhurskas johtaja opettaa raamatullista erottelua. Kun näet kirkkoja jotka eivät ota kantaa harhaopetuksiin, eivätkä opeta ihmisiä mikä on väärin suosituissa ”kristillisissä” televisio?ohjelmissa – kun huomaat ihmisiä jotka eivät ota kantaa vääränlaisesta kirjallisuudesta, jota on kristillisissä kirjakaupoissa, varoittaen pysymään erossa niistä – siinä on Leeviläinen, eikä Saadokilainen. Hän tekee aina kompromisseja totuuden kanssa. Kun ihmiset ensin tekevät kompromisseja totuuden kanssa, niin ei mene kauan kun he tekevät niitä myös moraalin kanssa. Anna ajan kulua, niin huomaat heidän tekevän kompromisseja myös moraalin kanssa.

Lopuksi, meille sanotaan: ”…riita?asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan.” (Hes.44:24) Saadokilainen, vanhurskas julistaja, tulee ottamaan kantaa riita? asiassa ja tuomitsemaan raamatullisesti. Leeviläinen tulee olemaan taas poliittisesti korrektinen. Hän tulee madaltamaan kynnystä. Meillä on Englannissa baptisti?pastori, jota ennen kunnioitin, mutten voi enää; hän on David Pawson. Hän näki nauru?’herätystä’ esittävät videot, ja hän järkyttyi niistä; mutta kun hänen seuraajansa alkoivat kysellä häneltä oliko tämä ’herätys’ Jumalalta vai ei, niin, totuuden kertomisen sijasta, hän sanoi Toronton liikehdinnän olevan ’keltainen valo’. Se ei ollut punainen eikä vihreä; toisin sanoen, hän neuvoi heitä lähestymään hiljaa; menemään siihen varovasti. Hän sanoi sen olevan sekoitusta, ja hän tuntee kreikan kielen yhtä hyvin kuin minä. Juuri koska se on sekoitusta, siihen ei tulisi mennä lainkaan. Varoitin häntä erään toiseen pastorin kanssa tästä asiasta, mutta hän ei muuttanut kantansa. Ei ollut poliittisesti korrektia ottaa julkisesti kantaa asiaan. Miksei hän ottanut kantaa julkisesti? Koska hän ei enää palvellut Herraa, vaan ihmisiä. Tämä on surullista, koska hän on ollut mies joka ennen otti kantaa asioihin. Hän on ennen ottanut kantaa moniin asioihin, kuten; sielun tuhoutumis?oppiin (jota jehovan todistajat ja adventistit opettavat), hän myös sanoi että seurakunnan paimenen virka kuuluu miehille. Hän otti ennen kantaa, muttei enää. Nyt hän välttää vaikeat tilanteet.

Hän ei ota kantaa riita?asiassa.

’Se on sekoitus’, hän sanoi. Tietenkin se on sekoitus! Tämä yksistään riittää todistamaan ettei se ole Jumalasta, vaan tuomittavaa. Kuinka voit puolustaa sellaista, jonka Pietarin mukaan, Jumala on kironnut? Jos Jumala on tuominnut jotakin, niin sitä ei voi puolustaa. Ei ole enempää sanottavaa siihen.

Muista, että Hesekiel ei ainoastaan profetoinut omasta ajasta ja Jeesuksen ajasta, vaan myös tästä ajasta.

Antaako seurakuntasi pastori tilaa salassa vihamieliselle muukalaiselle? Pitääkö hän yhteyttä liberaali? protestantttien tai Rooman kirkon kanssa, siis niiden kanssa joilla on jotain mielessä? Kulkeeko hän tietä

13

www.Moriel.org

alas Babyloniin? Kun tämä tapahtuu, niin todellinen palvonta lakkaa, viljaa ei enää jaeta kansalle, ja viini ja öljy katoavat. Antaako pastorisi tilaa muukalaiselle, vai ajaako hän hänet ulos?

Antaako pastorisi ihmisille sitä mitä he sanovat haluavansa, vai antaako hän ihmisille sitä mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan? Toisin sanoen, palveleeko hän ihmisiä vai Jumalaa?

Ponnisteleeko pastorisi lihassa? Salliiko hän oikean ja väärän sekoitusta, totuuden ja valheen sekoitusta, raamatullisen ja epäraamatullisen sekoitusta, hengellisen ja lihallisen sekoitusta? Sanooko hän sinun voivan syödä lihan sylkien luut pois? Entä jos siellä on sekoitusta tulossa, onko pastorisi aina ponnistelemassa lihassa saadakseen mukaan tuoreinta temppua, toisenlaista ohjelmaa ja toinen ’celebration/ylistys’?tapahtumaa? Vai onko hän sellainen, jolla ei ole sekoituksia; jonka opetus ja tekeminen ovat raamatullista? Lepääkö hän Herrassa? Haluaisiko hän ennemmin viisi tuhatta ihmistä joille opettaa sekoitusta, vai sataa ihmistä joille opettaa totuutta?

Opettaako pastorisi erottamaan asiat toisistaan, arvostelemaan raamatullisesti? Suojeleeko hän lampaat susilta? Vai onko hän palkka?paimen, jota Jeesus kuvasi Johanneksen evankeliumin 10:ssa luvussa? Onko hän pastori, koska hän saa siitä etuja, asemaa ja kunniaa seurakunnassa? Onko hän palkkalainen vai pastori? Opettaako hän erottamaan, vai tekeekö hän kompromisseja totuuden kustannuksella?

Lopuksi,sellaisissa aiheissa kun; etsijä?ystävällinen, alfa?kurssit, promise?keepers, tai nauru?’herätys’, niin ottaako pastorisi niihin kantaa, raamatullisesti arvostellen? Vai madaltaako hän raja?aidan, kieltäytyen julkisesta kannanotosta ja raamatullisesta arvostelusta, vaikka hän tietää asioista paremmin, niin kun monet tänä päivänä?

Näihin kysymyksiin en pysty vastaamaan; voin ainoastaan kysellä. En tunne teitä kaikkia, enkä tiedä myöskään missä seurakunnissa käytte. Kysyn teiltä ainoastaan; onko pastorinne Saadokilainen vai Leeviläinen?

Mikäli pastorisi on Saadokilainen ?? joka ajaa ulos muukalaista, antaen ihmisille mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan, joka palvelee Herraa ennemmin kun ihmisiä, jossa ei ole sekoitusta siinä mitä hän tekee, uskoo ja opettaa. joka ennemmin lepää Herrassa, kun ponnistelee lihassa hosuen, joka opettaa ihmisiä erottamaan, ja ottaa myös kantaa riita?asioissa – jos pastorisi on todella sellainen mies, niin tue häntä kaikin tavoin; rukouksin, taloudellisesti, miten vain voit. Hän ei ehkä ole täydellinen mies, mutta hän on hyvä mies, ja hän on Jumalan mies. Tue häntä ja ole hänelle uskollinen, niin kauan kun hän on Jumalan sanalle uskollinen. Hän tarvitsee rukouksiasi, hän ansaitsee tukeasi ja on oikeutettu saamaan sinulta apua.

Jos taas pastorisi on Leeviläinen – jos hän antaa tilaa muukalaiselle ja kulkee ekumenian tietä alas Baabeliin, jos hän antaa ihmisille mitä he haluavat, jos hänen opetuksensa, uskonsa ja tekonsa ovat sekoitusta, ellei hän opeta erottamaan, vaan on ennemmin poliittisesti korrekti, ei ota kantaa riita? asioissa, eikä halua kokea ristiriitoja – niin älä ole tämän miehen alaisuudessa perheinesi. Hän ei ole paimen; hän on parhaassa tapauksessa vain palkkalainen ja sopimaton tehtäväänsä. Hän ei ansaitse kannatustasi. Voit rukoilla hänen puolestaan, mutta mene pois hänen luotaan perheinesi ja ystävinesi, äläkä ohjaa ketään hänen luoksensa. Hän johtaa lampaat tuhoon. parhaassa tapauksessa hän on vain

tietämätön, eikä tulisi olla julistajana. Älä tue hänen palvelutehtäväänsä, älä kannata häntä taloudellisesti, älä seiso hänen rinnalla, koska silloin olet uskollinen sellaiselle asialle joka ei ole Jumalasta. Jumala on kironnut hänen tekemisiään. Jos hän ei ole oikealla tiellä, hän ei voi olla vanhurskas.

Vielä sanon; en pysty vastaamaan tähän kysymykseen, voin vain kysyä: onko pastorisi Saadokilainen vai Leeviläinen? †††