The Sons of Zadok - Finnish

April 3, 2025

Saadokin Pojat

”Sitten hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle portille, sille, joka antoi itään päin; mutta se oli suljettu. Niin Herra sanoi minulle: "Tämä portti on oleva suljettuna: sitä ei saa avata, eikä kenkään saa käydä siitä sisälle, sillä Herra, Israelin Jumala, on käynyt siitä sisälle. Se on oleva suljettu. Ruhtinas ainoastaan saakoon ruhtinaana istua siellä ja aterioida Herran edessä; käyköön hän sisään porttieteisen kautta ja tulkoon ulos samaa tietä."

 

Sitten hän vei minut pohjoisportin kautta temppelin edustalle, ja minä näin, ja katso: Herran kunnia täytti Herran temppelin. Niin minä lankesin kasvoilleni.

Ja Herra sanoi minulle: "Ihmislapsi, ota huomioosi, katso silmilläsi ja kuule korvillasi kaikki, mitä minä sinulle puhun kaikista Herran temppelin säädöksistä ja kaikista sen laeista, ja ota huomioosi, kuinka temppeliin on mentävä kustakin pyhäkön uloskäytävästä.

Ja sano niille uppiniskaisille, sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra: Jo riittävät kaikki teidän kauhistuksenne, te Israelin heimo, te kun olette tuoneet muukalaisia, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamattomia, minun pyhäkkööni olemaan siellä ja häpäisemään minun temppeliäni, samalla kuin olette uhranneet minun leipääni ja rasvaa ja verta; ja niin te olette rikkoneet minun liittoni ? kaikkien muitten kauhistustenne lisäksi.

Te ette ole itse hoitaneet minulle suoritettavia pyhiä tehtäviä, vaan olette panneet heitä puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia tehtäviä. Näin sanoo Herra, Herra: ei yksikään muukalainen, sydämeltään ja ruumiiltaan ympärileikkaamaton, saa tulla minun pyhäkkööni, olkoon se kuka tahansa muukalainen, joka israelilaisten keskuudessa on. Vaan ne leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin, nuo, jotka eksyivät pois minusta kivijumalainsa jälkeen, kantakoot syntinsä; he toimittakoot minun pyhäkössäni vartioinnin temppelin porteilla ja toimittakoot temppelipalveluksen: he teurastakoot polttouhrit ja teurasuhrit kansalle ja seisokoot heidän edessään heitä palvelemassa. Koska he ovat heitä palvelleet heidän kivijumalainsa edessä ja olleet Israelin heimolle kompastuksena syntiin, sentähden minä kättä kohottaen vakuutan heistä, sanoo Herra, Herra, että heidän on kannettava syntinsä. He eivät saa lähestyä minua, niin että toimittaisivat minun edessäni papinvirkaa ja lähestyisivät mitään minulle pyhitettyä, mitään korkeasti?pyhää, vaan heidän on kannettava häpeänsä ja kauhistuksensa, joita ovat tehneet. Ja minä panen heidät hoitamaan temppelissä suoritettavia tehtäviä, mitä siellä vain on palvelijantyötä ja toimitettavaa.

Mutta ne leeviläiset papit, Saadokin jälkeläiset, jotka hoitivat minun pyhäkössäni suoritettavat tehtävät silloin, kun israelilaiset olivat eksyneet minusta pois, he saavat lähestyä minua, palvella minua ja seisoa minun edessäni uhraamassa minulle rasvaa ja verta, sanoo Herra, Herra. He saavat tulla minun pyhäkkööni ja saavat lähestyä minun pöytääni, palvellen minua ja hoitaen minulle suoritettavat tehtävät.

Ja tullessaan sisemmän esipihan porteille he pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllänsä villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä. Pellavaiset juhlapäähineet olkoon heillä päässä ja pellavakaatiot lanteilla. Älkööt he panko vyötäisillensä mitään hiostuttavaa. Kun he sitten menevät pois ulompaan esipihaan, kansan tykö ulompaan esipihaan, riisukoot vaatteensa, joissa ovat virkaa toimittaneet, jättäkööt ne pyhäkön kammioihin ja pukekoot yllensä toiset vaatteet, etteivät pyhittäisi kansaa vaatteillansa.

Älkööt he ajelko päätänsä, mutta älkööt myöskään antako tukkansa valtoinaan kasvaa: heidän on leikattava hiuksensa. Viiniä älköön kukaan pappi juoko tultuansa sisempään esipihaan. Leskeä ja hyljättyä älkööt he ottako vaimoksensa, vaan ottakoot neitsyen Israelin heimon jälkeläisistä tai lesken, joka on leskenä papin jälkeen. Ja opettakoot he minun kansalleni erotuksen pyhän ja epäpyhän välillä sekä tehkööt heille tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta.

Riita?asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan. Minun lakejani ja käskyjäni he noudattakoot kaikkien minun juhlieni vietossa ja pyhittäkööt minun sapattini.” (Hesekiel 44:1?24)

Nimi ’Hesekiel’ tarkoittaa hebreaksi: ’Jumalan voimassa’. Niin kuin kaikki Israelin profeetat, hänen nimensä viittaa hänen luonteenpiirteisiinsä ja palvelutehtävänsä luonteesen. Kuten kaikki hebrealaiset profeetat (hän itse profetoi erityisesti Juudalle), hän profetoi kolmelle aikakaudelle: hän profetoi omalle ajalle, Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen ajalle ja Messiaan paluun ajalle. Kolmanneksi, niin kuin muutkin profeetat, Hesekiel oli ’tyyppi’, esikuva tai vanhan testamentin varjokuva Messiaasta, Kristuksesta. Hän on ainoa henkilö Raamatussa Jeesuksen lisäksi jota kutsuttiin ’ihmisen pojaksi’

Danielin kirjassa kerrotaan kuninkaan nähneen ’ihmisen pojan kaltaisen kävelevän’, ja olen henkilökohtaisesti aina ollut vakuuttunut siitä, että jae on ’Kristofaniaa’; siis Jeesuksen Kristuksen ilmestyminen vanhassa testamentissa. Vielä kerran muistutan että ainoa Raamatun henkilö, Jeesuksen lisäksi jota kutsuttiin ’ihmisen pojaksi’ määräävällä etu?artikkelilla, on Hesekiel. Hän on Jeesuksen eskatologinen (lopunajallinen) kuva, varsinkin viitaten tuhatvuotiseen rauhan valtakuntaan. Hesekielin kirjan toinen puolisko koskee laajasti Jeesuksen hallitsemaa tuhatvuotista valtakuntaa; se on kirjan varsinainen merkitys.

Tällä viikolla (syksyllä 2000) olette ehkä kuulleet levottomuuksista Jerusalemin Temppelivuorella; me lähestymme päivä päivältä Herran paluuta. Sakarjan kirjan luku 12 kertoo meille että Jerusalem tulee olemaan kompastuskivi kaikille ympärillä oleville kansoille; lopullinen kiista?kysymys Lähi?Idässä ei tule olemaan Golanin kukkulat, Länsiranta tai Gazan kaista – se tulee olemaan Jerusalem. Jerusalem on paikka jossa Saatana kärsi suurimman tappionsa ja se tulee olemaan myös paikka, jossa häntä lopullisesti kukistetaan; hän tietää myös sen. Joten Jerusalem on kiistan ja riidan lähde, siitä käydään hengellistä taistelua.

Hesekiel myös profetoi tästä ja hän näkee idän?portin olevan suljettu. Tämä toteutuu lopullisesti tuhatvuotisessa valtakunnassa, kun Jeesus hallitsee Daavidin kaupungista käsin ja Jumalan kirkkaus, ’Shekina’ menee itäisestä portista. Kuitenkin on olemassa profetian esitäyttymys historiassa:

hebrealainen profetia on myös malli ja esikuva. Juutalaiset ovat aina uskoneet Messiaan tulevan aasilla ratsastaen, viitaten Sakarjaan 9:9, uskoen hänen tulevan myöskin itäisestä portista sisälle. Hebreaksi kutsumme sitä nimellä: ’shaar HaRachamin’ ja se kirjaimellisesti tarkoittaa ’armon porttia’. Se sijaitsee Temppelivuoren vasemmalla puolella, vastapäätä Öljymäkeä, Kidronin laakso keskellä. Jos olet nähnyt itäistä porttia, olet huomannut sen olevan umpeen muurattuna. Tämä tapahtui muinaisen ottomannien valtakunnassa, heidän valloitettuaan Israelia, jolloin turkkilainen sulttaani tiesi juutalaisten kertomuksista että Messias oli tuleva itäisen portin kautta kaupunkiin. Hän rakensi islamilaisen hautausmaan itäporttia vastapäätä, jotta Messias ei voisi tulla kaupunkiin saastuttamatta itseään ja hän muurasi portin umpeen. Sulttaani ei tietenkään tiennyt täyttävänsä osittain profetian, portin sulkemisesta.

Kun Jerusalemin toinen Temppeli oli rakennettu, luvattiin että sen kirkkaus ja kunnia tulisi olemaan suurempi kuin ensimmäisen Temppelin. Toisen Temppelin arkkitehtuuri ei kuitenkaan yltänyt ensimmäiseen ja siinä ei ollut enää edes Liiton arkkia. Kuitenkin oli Esran, Nehemian ja Haggain päivinä luvattu hebrealaisille että sen kunnia olisi suurempi edeltäjänsä. Näin siinä juuri kävi, sillä Herra Jumala Itse astui Temppeliin. Joten Herran käynnin jälkeen portin oli tuleva suljetuksi. Juutalaiset, jotka eivät usko Jeesuksen olevan Messias ovat ratkaisemattoman ongelman edessä: jos portti on suljettuna, niin Herran on täytynyt jo käydä siitä sisälle. Milloin Jumala sitten on käynyt siitä sisälle? Jeesus on tietysti Messias ja hän kävi siitä sisälle. Lopullinen profetian täyttymys toteutuu kuitenkin vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Uudestisyntynyt evankelikaalinen kristitty, arkeologi, tohtori Jim Fleming löysi Herodeksen ajan raunioita nykyisen itäisen portin edustalla; joten tiedämme että se sijaitsi samassa paikassa mistä Jeesus kävi sisälle.

Hesekielin päivänä, jotakin, jota profeetta Jesaja, Jeremia ja Joel ennustivat oli tulossa. Pohjoisen, Israelin valtakunnan heimot oli jo viety pakkosiirtolaisuuteen v.720 e?Kr.; nyt Jumalan tuomio oli tulossa eteläisen, eli Juudan valtakunnan osaksi. Jesaja ja Joel varoittivat tästä, mutta heidän sanomansa hyljättiin. Jeremia varoitti myös tästä ja joutui vainottavaksi. Kansa kuuli mieluimmin vääriä profeettoja. Tuomio oli tulossa Hesekielin päivinä, todistaen Jeremian sanoman todeksi, samalla paljastaen väärien profeettojen sanomat valheiksi. Kansa ei kuitenkaan nöyrtynyt parannukseen. Baabelin vankeus oli aivan silmien edessä; Nebukadnessar oli jo neljä kertaa hyökännyt. Itse asiassa Hesekiel profetoi Baabelin vankeudesta käsin. Kansa sanoi vaan: ’ei tilanne ole niin huono’, ’kaikki muuttuu parhain päin’, ’tämä on vain lyhytaikaista’, vaikka todellisuudessa tilanne oli pahenemassa.

Mitä tapahtuu täällä? Se on uskomatonta: väärät profeetat eivät tee parannusta, vaikka heidän sanomansa paljastuu vääräksi. Ihmiset vaan unohtavat heidän vääriä profetioita ja ryntäävät kuulemaan niitä lisää. Samalla he hylkäävät oikean profeetan, vaikka hänen sanomansa on toteutunut. Tässä he hylkäävät Hesekielin samalla tavalla kuin he hylkäsivät Jeremian.

Hesekiel näyttää eron kahdenlaisen papiston välillä. Saadokin poikien ja tavanomaisten Leeviläisten välillä. Eivät kaikki Leeviläset olleet Saadokin sukua, mutta kaikki Saadokilaiset olivat Leeviläisiä.

Oppikaamme ensin Saadokista: nimi ’Saadok’ tulee sanasta ’Tsodek’, joka tarkoittaa hebreaksi: ’olla

oikeassa’ tai ’olla moitteeton’ viitaten sanaan ’olla vanhurskas’. Hebreaksi vanhurskas on ’Tsadek’. Hebreankielinen sana ’vanhurskaudelle’ myös tarkoittaa ’almu’ tai lähimmäisen rakkaus ja se on ’Tsdaka’.

Kuten aiemmin mainitsin, hebreaksi sana ’poika’ tarkoittaa muutakin kuin syntyperää tai sukua; se viittaa myöskin luonteenpiirteeseen. Esimerkiksi, hebrealaisessa uskossa on kaksi kuvaa Messiaasta: ’Ha Moshiach ben Josef’ ja ’Ha Moshiach ben david’; Kristus Joosefin poika, joka on kärsivä palvelija ja Kristus Daavidin poika, joka on valloittaja kuningas. Jeesus tuli Joosefin poikana ollessaan maan päällä, mutta Hän palaa takaisin Daavidin poikana asettaen valtakuntansa. Matteuksen evankeliumin luvussa 16, Jeesus nuhtelee Pietaria, mutta sitä ennen hän kutsuu häntä ’Simon Joonaan pojaksi’ ( Arameaksi:’Shimon bar Jonah’). Miksi? Eräällä tavalla Simonin isän yksi nimi on voinut olla Joona, niin kuin profeetta. Mutta Raamatun aikoihin juutalaiset vanhemmat kutsuivat lapsiaan muinaisen Israelin sankarien ja esikuvien nimillä, siinä toivossa että lapsista kasvaisi näitten esikuvien kaltaisia ihmisiä.

Joona oli sellainen joka väitteli Jumalan kanssa; hänen ensimmäinen vastaväiteensä tapahtui Joppessa (nyk.:Jaffa). Mitä tapahtui Pietarille Joppessa apostolien tekojen luvussa 10? Hän väitteli Jumalan kanssa. Pietari, samoin kuin Joona ei halunnut mennä pakanain luokse. Simon Joonan pojalla on siis sama luonne kuin Joonalla. Jeesus Daavidin pojalla oli myös sama luonne kuin Daavidilla; Hänen biologinen isänsähän ei ollut Daavid, vaikka Daavid olikin hänen kantaisänsä. Samoin saadokilaiset olivat Saadokin luonteella varustettuja. Saadok oli vanhan testamentin pappi joka pysyi uskollisena Daavidille, Absalomin ja Siiban kapinain aikoina. Hän oli vanhurskas pappi joka pysyi uskollisena. Uskollisuus Daavidille on esikuva uskollisuudesta Kristukselle, Daavidin Pojalle, Hyvälle Paimenelle.

Saadokin pojat pysyivät samankaltaisina. He eivät olleet ainoastaan saadokin biologisia jälkeläisiä, vaan he pysyivät myös uskollisina, silloin kuin muut Leeviläiset papit korruptoituivat. He pysyivät uskollisina monien sukupolvien ajaksi, jopa vuosisatoja. Makkabealais? ja Hasmonealais?aikaan asti, oli Saadokilaisia. Lopulta hekin korruptoituivat. Hebreaksi Saadokilaisia kutsuttiin nimellä: ’Tsadukim’ (Saddukeukset). Hesekiel vertaa vanhurskaat papit – jotka olivat vähemmistö ja tulivat vain yhdestä suvusta – toisten Leeviläisten pappien kanssa, jotka olivat suosiossa, mutta eivät olleet vanhurskaat. Hän teroittaa eron tavallisten Leeviläisten pappien ja Saadokilaisten pappien kanssa, vaikka he olivat kaikki Leevin jälkeläisiä.

Raamatun ajattelussa ja hebrean kielessä – jota Paavali yrittää viestittää kreikkalaisille Filipissä, niin kuin tulen osoittamaan – joku ei voi olla vanhurskas, ellei ole ensin oikeassa. Ellei joku ole ’Tsodek’, hän ei myöskään voi olla ’Tsadek’. Toisin sanoen, jos se mihin uskot on väärää, niin et voi myöskään silloin olla vanhurskas. Tietysti ei myöskään se että uskot oikein välttämättä takaa että olet vanhurskas. Joku voi uskoa mitä on oikein, olematta vanhurskas; Paavali puhuu tästä ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa 13, ’rakkauden luku’. Ei ole itsestään selvyys että jos jollakin on oikea oppi, hän myös on oikealla tiellä. Se voi olla merkkinä ja osoituksena vanhurskaudesta ja itse asiassa se onkin, muttei se välttämättä ole sitä aina. Joka tapauksessa, jos jollakin on väärä oppi, hän ei voi olla vanhurskas.

”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä” (Filipp.1:9) Huomaa että todellinen rakkaus, agape?rakkaus, on riippuvainen Raamatun tiedosta ja ymmärtämisestä. Ellei ole ymmärrystä ja tietoa Kirjoituksista, todellisen rakkauden on

mahdotonta kasvaa. Maailman poliittinen korrektisuus on löytänyt tiensä seurakuntaan, ja se laittaa rakkauden ja totuuden toisiaan pois sulkeviksi. Todellisuudessa, Jumala sanoo niiden olevan toisistaan riippuvaisia. Ei kukaan, jolla on epäuskoa voi todella rakastaa. (Tämä on kolmannen Mooseksen kirjan toisen luvun sanoma, jossa kuvataan ruokauhri?lakia, hunajasta ja happamesta, esikuvana tästä asiasta.)

”Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota?asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska.” (Efes.6:13?14) Huomaa että totuus tulee ennen vanhurskaus. Näin kerran Roomassa, Kolosseumin raunioilla, roomalaisen haarniskan. Ihmiset olivat siihen aikaan pienemmän kokoisia, mutta jopa nyky?mittapuun mukaan se oli varsin painava. Haarniska oli laitettava päälle erityisellä tavalla ja tietyssä järjestyksessä. Paavali selittää missä järjestyksessä se oli puettava päälle.

Vyö laitettiin vyötärön yläpuolelle ja se piti haarniskan raskaimmat osat koossa. Ellei ollut vyö ensin, oli mahdotonta laittaa rintahaarniskan päälle. Samalla tavalla, ellei sinulla ole totuutta, et voi olla vanhurskas; ensin on totuus, sitten vasta vanhurskaus. Jos se mihin uskot on väärää, et voi olla vanhurskas.

Tänään on paljon ihmisiä jotka puhuvat pötyä, tällä tavalla: ’No, tiedän tämän miehen olevan väärässä, uskossaan menestysteologiaan, mutta hän on silti hyvä veli’; ’Tiedän ettei Pensacola ole todellinen herätys, mutta sen seurakunnan johtaja on niin rakastava mies’. Kuitenkin jos hän on ilman sanan tuntemusta eikä kykene erottamaan oikeaa väärästä, niin hän ei ole rakastava ihminen. Rakkaus voi tulla ilmi ainoastaan missä on ymmärrystä ja missä kyetään arvostelemaan oikein.. Tapasin kerran Bill Hybelsin (Willow?Creekin srk:n pastori) lyhyen ajan. Onko hän mukava mies? On todellakin. Mutta onko hän vanhurskas mies? Ei, sillä se mihin hän uskoo on valhetta. Totuus käy vanhurskauden edellä ja ellet tiedä totuutta, et myöskään tule tietämään mitä on vanhurskaus. Kukaan ei voi tietää eron valheen ja totuuden kanssa ellei tiedä ensin mikä on totta.

Kuitenkin monet protestoivat: ’Hän on niin hyvä veli’, ’He ovat niin mukavia ihmisiä’, He tekevät niin paljon hyvää, huolehtivat, auttavat köyhiä’. Ei! Äiti?Teresa teki todellakin ’hyvää’, mutta kuitenkin monta kuukautta ennen kuolemansa, hän teki selväksi sen tosiasian että hän käännytti hinduja ja muslimeja olemaan vain parempia hinduja ja muslimeja. Hän lähetti näitä ihmisiä helvettiin hyväntekeväisyyden nimessä. Rakkaus voi ilmetä ainoastaan missä on arvostelu kykyä ja ymmärrystä Jumalan Sanasta.

Raamattu ilmoittaa että muut jumalat ovat demoneja, eli riivaajia; Hinduismin jumalat ovat riivaaja? henkiä. Äiti Teresalla ei ollut arvostelukykyä, eikä hän tuntenut Jumalan Sanaa; siksi siinä ei voinut ilmetä todellista rakkautta. Mitä hyvää todellisuudessa on , jos nostetaan ihmisiä kurjuudesta, annetaan vaatteita heille ja annetaan heidän kuolla ’kunniallisesti’ ?? ja tuohon olisi paljon muuta sanottavaa, sillä olemme vain kuulleet hyviä kertomuksia julkisuuden kuvaa varten, mutta kun keskustelee sairaanhoidon ammattilaisten kanssa, jotka työskentelivät hänen kanssaan, niin olisi ollut paljon korjaamista hänen työssään – ja sitten lähetetään nämä samat ’autetut ihmiset’ helvettiin ilman Kristusta? Rakkaus on riippuvainen totuudesta ja arvostelukyvystä.

Ensimmäinen ero jonka Hesekiel pyrkii osoittamaan Saadokilaisten ja muiden Leeviläisten välillä on seuraava: ”…olette panneet muukalaisia puolestanne hoitamaan minulle pyhäkössäni suoritettavia

tehtäviä” (Hes.44.8). Aina silloin kuin on ollut Jumalan todellista liikehdintää, muukalaiset potkittiin ulos. Leeviläiset antoivat tilaa vihamieliselle muukalaiselle; Saadokilainen olisi potkaissut muukalaiset pihalle.

Nähdäksemme kuinka tämä toimii todellisen herätyksen tai uudistuksen keskellä, katsokaamme Nehemian kirjan luku 13. Tämä tapahtui pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen, heidän täytyi oppia kantapään kautta ja he kaipasivat takaisin. Sitten, kun Saatana yritti vietellä heidät, hän epäonnistui siinä. Nehemia 13:1: ”Sinä päivänä luettiin Mooseksen kirjaa kansan kuullen.” Huomaa että tässä oli kysymyksessä Jumalan todellinen herätys ja liikehdintä, jossa Temppeliä ja kaupunkia uudelleen vihittiin, jossa muuria rakennettiin, viitaten Jumalan sanaan; se oli todellinen herätys. Nehemian kirjan luvussa 8, tutkittiin koko päivän Jumalan Sanaa; pane merkille että kaikki pohjautui raamattuun. Silloin kun on Jumalan antama herätys, niin Jumalan Sana on keskeisellä sijalla, tärkein kaikesta.; kaikki on peräisin raamatusta. Silloin kun näet ihmisten seuraavan kokemuksia, subjektiivisia ilmestyksiä tai profetioita, tiedät ettei liikehdintä tai ’herätys’ ole Jumalasta – tai jos se on ollut, niin se on vinoutunut. Jumalan antama herätys ja liikehdintä pohjautuu aina satakymmenen prosenttisesti Kirjoituksiin. Tosi profetia perustuu aina raamattuun; se ei ikinä korvaa tai syrjäytä sitä. Kuitenkin tällaista juuri nykyään näemme tapahtuvan. Ihmiset korvaavat raamatun sanaa henkilökohtaisilla ’sanoilla’, seuraten ihmisiä jotka ovat ilmeisiä vääriä profeettoja, kuten Kim Clement ja Rick Joyner.

”…ja siihen havaittiin kirjoitetun, ettei ammonilainen eikä mooabilainen koskaan pääse Jumalan seurakuntaan, sen tähden että he eivät tulleet leipää ja vettä tuoden israelilaisia vastaan ja koska hän palkkasi heitä vastaan Bileamin kiroamaan heidät, vaikka meidän Jumalamme muuttikin kirouksen siunaukseksi. Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.” (Neh.13:1?3) Muukalaiset jotka pyrkivät liittymään Israeliin suunnittelivat heidän kukistamisensa. Esimerkiksi Sanballat joukkoineen olivat Israelin vihollisia jotka väittivät olevansa ystäviä, sanoen, ’meillä on sama Jumala, olemme yhtä teidän kanssanne’. Heillä oli väärä perustus yhteydelle; näillä oli kätketty suunnitelma ja salajuoni.

”Mutta sitä ennen oli pappi Eljasib, Tobian sukulainen, joka oli asetettu meidän Jumalamme temppelin kammionhoitajaksi, sisustanut hänelle suuren kammion, johon ennen oli pantu ruokauhri, suitsuke, kalut ja jyvä?, viini? ja öljykymmenykset, jotka olivat määrätyt leeviläisille, veisaajille ja ovenvartijoille, sekä papeille tuleva anti.” (Neh.13:4?5) Sana sukulainen on kaksiselitteinen. Se voi tarkoittaa fyysistä sukulaisuutta, mutta myös ’lähellä olevaa’. Huomaa että kun he toivat tämän muukalaisen sisälle, jolla oli salainen juoni, niin jyvä, viini ja öljy lakkasivat tulemasta. Jyvä on Jumalan sana, öljy on todellinen voitelu ja viini tosi ylistys ja palvonta. Missä laulajilla oli tapana olla, lakkasi todellinen palvonta.

Todellinen opetus, eli jyvän antaminen kansalle lakkasi, ja samoin todellinen voitelu lakkasi myös. Kaikki lakkaa kun tuot muukalaisia sisälle.

Muukalaisen nimi oli Tobia ja se tarkoittaa hebreaksi: ’Jahven hyvyys’. Hän on paha mies jolla on hyvä nimi; monet raamatun pahimmista henkilöistä omistivat hyvän nimen. Esimerkiksi, Absalom oli todella paha mies jolla oli hyvä nimi, samoin oli Abimelek. Tämä kertoo meille jotain Antikristuksesta, vaikka emme mene siihen aiheeseen tällä kertaa. Tässä on siis paha mies jolla on hyvä nimi ja on lähellä ylimmäistä pappia. Hän oli muukalainen jolla oli salajuoni ja oli todella paha, tarkoittamatta heille mitään hyvää, vaikka omistikin hyvän nimen; ja hän oli yhteydessä papiston kanssa. Paavilla on hyvä nimi Billy Grahamin rinnalla, mutta hän on muukalainen. Mitä paavi sanoi pari viikkoa sitten? Sitä, että,

Rooman kirkko on ainoa todellinen kirkko, sama vanha virsi siis. Mitä paavi sanoi Meksikossa viime vuonna? Hän kehotti katolisia nousemaan protestantteja vastaan. Tämän seurauksena kirkkoja poltettiin ja kristittyjä surmattiin Meksikossa. Paavi on paha mies. Hänen hihassaan lukee: ’kaikki Marialle’ ja se on hänen vakaumuksensa myös. Hän on epäjumalan palvoja ja hän seurustelee vainaja?henkien kanssa. Silti hänellä on hyvä nimi. Chuck Colson ajattelee hänestä että hän on ihmeellinen. ’Hän on pyhä isä’, sanoi Robert Schuller (Kristalli?katedraalin pastori). Leeviläiset tulevat aina antamaan paikan salassa vihamieliselle muukalaiselle, mutta vanhurskas papisto potkii hänet pihalle.

Ekumeeninen liike on ensimmäinen askel kohti uskontojen väliseen yhteyteen. He sanovat että paavi on suurenmoinen kristillinen johtaja. Paavi taas sanoi että Dalai?lama – mies joka sanoo ettei Jumalaa ole, antaen kuitenkin itseänsä palvottavan – on suurenmoinen johtaja. Tästä ilmestyskirja varoittaa; hänellä on hyvä nimi. Häntä päästetään Jumalan huoneeseen.

Tänä päivänä, meillä on paljon Eljasibin kaltaisia miehiä; Chuck Colson on yksi heistä. Hän on vaarallinen mies, paljon vaarallisempi Kristuksen asialle kuin yksikään homoseksuaali, haureellinen tai vapaamuurari. Ulkopuolinen vihollinen on vaarattomampi kuin sisäinen. Jos syöpä leviää ruumiissa, niin ole varuillasi. Colsonin vaimo on harras katolinen, joka sanoo ettei katolisille tule todistaa Jeesuksesta. Jos olet entinen katolinen, niin katolinen kirkko sanoo sinun olevan matkalla helvettiin, koska olet jättänyt ainoan todellisen kirkon. Chuck Colson on kavaltanut sinut.

Mikä oli sitten toinen eroavaisuus pappien välillä, Hesekielin kirjan luvussa 44? Katso jakeeseen 10: ”…Leeviläiset, jotka menivät minun luotani kauas, silloin kun Israel oli joutunut eksyksiin.” Jesaja aloitti tehtävänsä nuhtelemalla papistoa kansan eksyttämisestä. Jeremia aloitti myös samalla tavalla.

Tehtävänsä alussa, Hesekiel seurasi edeltäjänsä, Jesajan ja Jeremian esimerkkiä. Kuitenkin kirjansa toisella puoliskolla, tapahtuu juuri päävastaisesti. Hän ei enää sano että kansan päämiehet olisivat johdattamassa kansaa eksyksiin, vaan ongelmana on nyt se että kansa alkoi johdattaa päämiehiään eksyksiin. Toisin sanoen: ongelmana oli nyt se että päämiehet epäonnistuivat johtamistehtävissään. He antoivat kansan määrätä mitä tulisi tehdä. Leeviläinen tulee aina antamaan sitä mitä ihmiset haluavat; Saadokilainen taas tulee antamaan ihmisille mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan.

Nykyään, päivän sana ja trendi, seurakunta kasvussa on: ’ota selville mitä ihmiset haluavat ja anna heille sitä’. Tämä malli on johdettu Willow Creek? kirkosta, Bill Hybelsin seurakunnasta. Tee markkinointi tutkimuksesi, ota selville mitä ihmiset haluavat ja anna heille sitä. On olemassa paljon todella epäraamatullisia ideoita ja vaikutuksia, jotka mm. Peter Wagner ja monet muut levittävät, koskien seurakunta kasvua. Kun on kysymyksessä inhimillinen järjestely ja johtamismalli, sen tulisi olla Sanalle alistettu. On sanottu että, ruoka, jota käytät houkuttimena, on myös oltava jatkossa pitääkseen saalista vankina. Seurakunta tulee näin ollen muuttumaan entistä enemmän tämän maailman mukaan.; ’He haluavat kristillistä rokkia ja savukoneita, antakaamme niitä heille’. Joten, ylistys kokousten tilalle, tulevat rokki?konsertit kirkoissa, jotka eivät pohjaudu Jumalan ylistämiseen, vaan ylistyksen ylistämiseen. Tämä oli vain yksi esimerkki monien joukosta. On olemassa jopa seurakuntia, joissa on ruokasaleja. Monet pastorit ottavat osaa seurakunta?kasvu seminaareihin Willow Creekissä, Chicagossa.

Kuukausi sitten, sadat, ehkä tuhannet evankeliset pastorit tapasivat Willow Creekissä, Bill Hybelsin kanssa, joka haastatteli Presidentti Clintonia. Vanhan testamentin Israelin historiassa, Jumalan tuomiot uhkasivat, epäjumalille uhrattujen lasten tähden. Jumala voi sietää monia asioita pitkään, kuten moraalittomuutta, sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, jopa epäjumalanpalvelusta. Mutta kun he rupesivat uhraamaan julmasti lapsia epäjumalille, mitta täyttyi. Tuomion oli tultava, vaikka olisi tullut herätystä, se olisi vain jarruttanut tuomion tuloa, muttei poistanut sitä. Me näimme sen Joosian päivinä. Herätys ainoastaan siirsi tuomion tuloa, joka oli välttämätöntä lasten veren tähden, Manassen ajoilta.

Jumalan tuomio lepää protestanttien demokraattisten länsimaiden yllä, Amerikan yhdysvallat mukaan luettuina, aborttien tähden. 35 miljoonaa lasta on murhattu, ja niistä alle prosentin tapauksista olivat välttämättömiä, kliinisistä syistä. Nyt meillä on käytössä osittainen synnytys?abortti; tämä toimenpide tapahtuu siten että, lapsen kalloon kiinnitetään katetri, jolla imetään elossa olevan lapsen aivot. Tätä toimenpidettä on laajalti hyväksytty päättäjien taholta.

Mitä Aamos, Jesaja ja Jeremia sanoivat moraalittomuudesta joka toisi mukanaan Jumalan tuomiot? He avoimesti kohtasivat kuninkaan, tietäen että heitä vainottaisiin tästä hyvästä. Mitä Bill Hybels sanoi aborteista? Tai mitä hän sanoi militantti ja radikaali homoseksuaalisuudesta, joissa lesbot saavat Clintonien tuen? Ei sanaakaan presidentille. Hän oli ’poliittisesti korrekti’, ja ihmiset seuraavat häntä. Mitä raamatulliset johtajat sanovat, kun nämä toivat Jumalan tuomion kansan päälle? Puhumme sentään tässä pienistä vauvoista jolta imetään aivot ulos; mutta ei kuulu sanaakaan. ’Antakaa ihmisille mitä he tahtovat’.

Kuitenkin todellinen papisto antaa ihmisille mitä he tarvitsevat. He olivat vähemmistönä. Katsokaamme miten tämä toimii.

Hesekiel 4:11; Jumala jättää heidät paikoilleen. Älä huolestu; Jumala sanoi jakeessa 10 että he tulevat kantamaan syntinsä seuraukset – eivät he pääse livahtaa. Vaikka Jumala jättää heidät paikoilleen ajaksi, palvellakseen pyhäkössä. Jakeessa 11, kerrotaan että he tulevat seisomaan ihmisten edessä ja palvelemaan heitä.; mutta jakeessa 15, Saadokilaiset hoitivat pyhäkössä Jumalalle suoritettavat tehtävät, silloin kun kansa vaelsi eksyksissä. ”He seisovat minun edessäni.” Leeviläinen tulee aina palvelemaan ihmisiä; Saadokilainen sitä vastoin, palvelee Herraa.

Kun Leeviläiset antavat ihmisille mitä he haluavat, niin et ole silloin näkemässä Jumalan liikehdintää. Amerikassa on olemassa paikkoja, jossa on todellista herätystä; esimerkiksi syntymäkaupungissani, New? Yorkissa, on aito Jumalan Hengen liikehdintä, jossa myös rikostilastot ovat laskussa. Uskomaton liikehdintä on meneillään David Wilkersonin Time Square kirkossa, Manhattanissa, samoin tapahtuu Jim Cymbalan seurakunnassa, Brooklynissa. Muistan kun se vielä oli pieni porukka joka kokoontui NMKY:n tiloissa; nykyään, se on 10?12: n tuhannen hengen seurakunta. Se on myös levinnyt muualle. Tämä kasvu ei johdu ihmisistä jotka vaihtavat seurakuntaa, vaan uusista pelastuneista. Opetin kerran David Wilkersonin seurakunnan ’pelastus operaatiossa’ nimeltään ’yläsali’ (Upper room); siellä näin päivittäin narkkareita, prostituoituja ja homoseksuaaleja pelastuvan. Ihmisiä pelastuu joka kokouksessa, Wilkersonin seurakunnassa. En sano hänen olevan täydellinen, mutta hän on rehellinen mies. New? Yorkin rikostilastot ovat selvästi laskeneet; nykyinen murhatilasto on alhaisempi kun vuonna 1964. Tämä

on toisin kuin paikoissa joissa ei ole mitään muutosta, kuten PensacolaToronto ja Lontoo, jossa asiat menevät koko ajan huonompaan suuntaan.

Jos siirrän rahojani oikeasta taskustani vasempaan taskuun, niin olenko yhtään rikkaampi? Kuka liike? mies tai kuka tahansa ihminen luulisi olevansa rikkaampi tekemällä tuolla tavalla? Kuitenkin suurin osa etsijä?ystävällisestä keinoista tyyliin ’anna heille mitä he haluavat’, on vain väen paikasta toiseen siirtämistä. Ihmiset siirtyvät seurakunnasta toiseen kuullakseen korvasyyhy?opetusta, niin kuin Paavali mainitsi. Ihmiset etsivät joku joka kertoo heille mitä haluavat kuulla. Tässä ei pelastu ihmisiä maailmasta.; ei haastetaan pimeyden voimia taisteluun; moraalittomuus ei laske. Se on kuin rahan siirtämistä taskusta toiseen. Ei kukaan tervejärkinen liikemies tällaista harjoittaisi. Ainoastaan helluntailainen saarnaaja tuollaiseen sortuu. Usko pois, minun tulisi tietää tämä, sillä olen itsekin helluntailainen pastori. On todella ikävä minun joutua myöntämään, että helluntailaisten saarnatuoli ja virka on tullut ikään kuin kaatopaikaksi niille ihmisille jotka eivät muutakaan kykene tekemään.

Luuletteko että nämä tyypit voisivat olla sähköasentajia tai putkimiehiä tai pystyttää hyvän yrityksen? Voisivatko he olla hyviä hammaslääkäreitä tai matemaatikkoja? Ei! Heillä ei riitä älyä tarpeeksi siihen. Helluntai?saarnaajan virasta on tullut pääsylippu menestymiseen, jota he eivät olisi maailmassa saavuttaa. En pyri yleistämään tilannetta, mutta paljon on tämänkaltaista olemassa kristillisellä kentällä, mitä parhaillaan näemme. Tämä on helppo?heikkien touhua, psykologista manipulointia ja populaari psykologiaa, ei Jumalan Sana. Se on ihmisten halujen täyttämistä. He vetoavat markkinointiin.

Monet tiesivät ettei Pensacolassa ole todellista herätystä. Monet helluntai?saarnaajat tiesivät että se oli väärin, samoin kun tiesivät, ettei PTL?klubi (Tv?asema jonka johto jäi kiinni moraalittomuudesta ja meni konkurssiin) ollut Jumalasta. He kuitenkin antoivat asioiden olla, miksi? Koska ihmiset rakastivat sitä! ’Jos meillä ei ole tätä. me menetämme seurakunnasta jäseniä, jotka menevät sinne missä tätä on’, he sanoivat. Näettekö, he eivät enää johda seurakuntaa, vaan liiketoimintaa. Sinun tulee antaa asiakkaille mitä he tahtovat. He palvelevat ihmisiä, eivätkä Herraa.

Saadokilainen, joka on vanhurskas pappi, opettaa ennemmin totuutta viidellekymmenelle ihmiselle, kuin valhetta viidellekymmenelle tuhannelle. Hän palvelee Herraa. Toiset palvelevat ihmisiä.

Ei Torontossa, eikä Pensacolassa (Brownsville) ollut herätystä. Ei todellista herätystä kuin New?Yorkissa, jossa ihmisiä todella pelastui. Herätystä ei myöskään ollut Lontoon Holy Trinity Bromptonin kirkossa, alfa?kursseineen; itse asiassa kaupungin tilanne on vain pahentunut. Se mitä tapahtuu näissä kirkoissa, on vain ihmisten siirtymistä seurakunnasta toiseen, ja he sanovat että Herra on muka siunannut heidät kasvavalla ihmismäärällä. Tämä on silkkaa typeryyttä, puhdasta ’idiotismia’. Meillä on nykyään saarna? pönttöjen takana miehiä jotka käyttäytyvät idioottien lailla. Se ei ole mukava sana; mutta Paavalikin käytti sanaa ’idiotes’ Korintossa.

Olen kyllä sitä mieltä että ihmisten on hyvä jättää huonoja kirkkoja ja liittyä parempiin. Kuitenkin evankeliumin tulee olla polttopisteenämme. Hyvissä seurakunnissa on vaara tapahtua seuraavasti: koska he seisovat totuuden puolesta valheita vastaan, he päättyvät olemaan ikään kuin hoitopaikkoja johon kaikki pahoissa kirkoissa itsensä loukanneet ihmiset ajautuvat, samalla menettäen evankeliointi?

näkynsä. Näin ei saisi tapahtua, vaan tasapainon on löydyttävä kaikessa. Tulee pyrkiä edelleen saavuttamaan uskosta osattomat ihmiset Kristukselle.

Mitä seuraavaksi? ”Ja tullessaan sisemmän esipihan porteille he pukeutukoot pellavavaatteisiin älköötkä pitäkö yllänsä villaista toimittaessaan virkaansa sisemmän esipihan porteissa ja sisällä temppelissä.

Pellavaiset juhlapäähineet olkoon heillä päässä ja pellavakaatiot lanteilla. Älkööt he panko vyötäisillensä mitään hiostuttavaa.” (Hes.44:17?18) Tämä viittaa hebrealaiseen rituaalin nimeltä ’Mustafa’. me voimme lukea tästä vanhassa rabbiinisessä tekstissä nimeltä ’Joma’, joka kuvaa mitä tapahtui Jeesuksen päivinä, suurena sovituspäivänä, Jom Kippurina. Kun luet hebrealaiskirjettä sen taustavalossa, niin käsität sitä paremmin. Tässä rituaalissa, ylimmäinen pappi on tietenkin Messiaan esikuva, niin kuin hebrealaiskirje myös opettaa. Mutta kun hän meni Temppelin kaikkeinpyhimpään, kerran vuodessa, hän pani päällensä vaatteita joita kansa ei nähnyt ollenkaan; pellavavaatteet. Hän oli erinäköinen kun normaalisti; tämä on kuvaus Kristuksesta, kun hän meni Isän eteen toimittamaan sovituksen meidän synneistämme. Se mitä ylimmäinen pappi teki esiripun takana oli salattu muilta; kun Jeesus meni Isän eteen, hän oli erilainen kun mitä hän oli ihmisten edessä. Opetuslapset saivat nähdä vilauksen tästä kirkastusvuorella ja myöhemmin kun Johannes näki Patmos saarella Jeesuksen kirkastetussa ruumiissa ja kunniassaan. Vaikka Johannes oli tuntenut Jeesuksen inhimillisin silmin, hän järkyttyi nähdessään hänet kirkastettuna, jumalallisuudessaan, niinkuin ilmestyskirjan 1:ssa luvussa kerrotaan. He näkivät yhdenlaisen Jeesuksen, mutta kun hän oli mennyt esiripun taakse toimittamaan sovituksen, he eivät häntä nähneet. Ylimmäisen papin tuli vaihtaa vaatteitaan, jotta hän ei pyhittäisi kansaa. Toimitettuaan sovituksen kansalle, hän vaihtoi arkisiin vaatteisiin, tuli alas Temppelivuorelta etelän suuntaan, Daavidin kaupunkiin, sitten hän kääntyi oikealle, länteen päin, sitten hän meni portaita pitkin kaupungin ylä? osaan, jossa ylipapin asunto oli. Siinä vaiheessa kun hän tuli Temppelivuorelta alas, mennäkseen asuntoonsa, jälleen ylös, niin kansa tarttui häneen ja piiritti hänet sanoen: ’älä lähde pois, älä lähde pois!’. Hänen piti taistella itsensä ulos ihmispaljouden keskeltä, päästäkseen pois. Kun Jeesus oli sovittanut syntimme, hän sanoi menevänsä ylös, Isän tykö, mutta opetuslapset eivät olisi halunneet hänen menevän pois, vaikka hän kertoi sen olevan hyödyksi heille (ja meille myös).

Huomaa ettei ylimmäisellä papilla saanut olla sekoitusta (kankaissa). Leeviläisillä taas oli sekoitus, paitsi Saadokilaisilla. Heillä ei myöskään voinut olla mitään hiostavaa. Miksi? Katsotaan ensin sekoitusta: he eivät saaneet pitää yllään villan ja pellavan sekoitusta. Jumala inhoaa sekoitusta, Hän halveksii sellaista. Nyt käsittelemme lyhyesti kahta raamatun paikkaa: Toisen Pietarin kirjeen toinen luku jae 1: ”Valheprofeettoja oli kansan seassa, niin kuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia”.

Pietari mainitsee vääriä profeettoja ja valheenopettajia sekä synonyymin tavoin että tarkoittaen eri asiaa, miksi? Koska, jos jonkun opetus on väärää, heidän profetiansa tulevat olemaan myös väärät! Tämä on syy miksi Km Clement, Paul Cain, Rick Joyner ja Gerald Coates erehtyvät – syy miksi heidän ennustuksensa eivät toteudu – on heidän väärissä opetuksissaan. ”…jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut.”Joyce Meyer on tehnyt tämän; hän sanoi kirjassaan, että jos et usko että Jeesus meni helvettiin, et pääse taivaaseen (Jeesus kuoli hengellisesti?oppi). Kenneth Hagin ja Kenneth Copeland saivat tämän opin E.W. Kenyonilta; he myös kieltävät Herran, joka on heidät ostanut.

”…salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja…” Sana ’salaa kuljettaa’ voitaisiin paremmin kääntää; kreikan kielellä se on ’pareisago’; sanatarkasti se on: ’para’ : kanssa, rinnalle, ohessa ja ’eisago’: tuoda, viedä. Siis tuoda jonkun asian mukana jotakin muuta. Tässä tapauksessa, he tuovat totuuden rinnalla valhetta. He peittävät valheen totuudella. Valhe on ikään kuin maastoutunut totuuden alla.

Hiirenloukussa on aina oikea juusto. Mitä Saatana teki, kiusatessaan Aadamia ja Eevaa? Kun käärme houkutteli naista – joka on kuvaus myös Israelista ja seurakunnasta – hän siteerasi Herran Sanaa irti asiayhteydestä. Mitä Saatana teki kiusatessaan Jeesusta, Matteuksen evankeliumin 4:ssa luvussa? Koko ’väittely’ liittyi viidenteen Mooseksen kirjaan. Saatana siteerasi sitä ja Jeesus vastasi myös siteeraamalla samaa kirjaa. Saatana panee totuuden valheen rinnalle; hän lainaa jakeita irti asianyhteydestä. Jeesus vastasi asianyhteyteen viitaten.

Kun ihmiset ottavat jakeita raamatusta irti asianyhteydestä vedoten niihin – Rodney Howard?Browne on mestari tässä, samoin Mike Bickle – niin se on Saatanan ’puumerkki’ ja allekirjoitus. Kun hän tekeytyy valkeuden enkeliksi, mitä hän tekee? Hän panee totuutta valheen rinnalle. Pietari kutsuu niitä turmiollisiksi harhaopeiksi; jotkut käännökset kääntävät sanalla: ’tuhoavat’. King James versio kääntää tässä hyvin sanalla: ’damnable’ (kirottu, kirottavat, kirousta aiheuttavat).

Jotkut sanovat. ’Ooh, jotkut asiat ovat kuitenkin tosia Pensacolassa!’ tai ’itse asiassa joku parani Benny Hinnin kokouksessa!’. Yksi asia on varma: on ihmisiä joita Benny Hinn julisti terveiksi kokouksissa, mutta jotka myöhemmin kuolivat, ja tiedämme ettei ole lääkärin lausuntoja todellisista parantumisista. Mutta vaikka olisikin todistuksia parantumisista, se ei todistaisi mitään Benny Hinnista. Lue Matteuksen evankeliumin luku 7:21?23, jossa väärät profeetat vetoavat Herraan sanoen: ’me teimme ihmeitä sinun nimessäsi!’ ja Herra vastaa: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut!’

Ihmiset usein puolustavat näitä asioita, sanoen että siellä on hyvääkin, jotain tottakin. Kyllä! Ja koska se on sekoitus totuudesta ja valheesta, se ei voi olla Jumalasta. ’Ooh, siinä on jotain hyvääkin!’, ei, sillä Jumala on sitä kironnut. Tässä on olemassa valheellinen ihmisviisaus joka sanoo: ’syö liha ja sylje pois luut’. Jälleen; ajattele kolmen munan munakasta, jossa kaksi munaa ovat hyviä mutta yksi on pilaantunut, jos haluat itsellesi bakteerin nimeltä botuuliini, niin hyvää ruokahalua! Jumala vihaa sekoitusta, se oli Herran papeilta kiellettyä.

Paavali vertaa sekä omaa, että Timoteuksen ja Silvanuksen palvelutehtäviä, sen ajan Benny Hinnien ja Kenneth Copelandien kanssa sanomalla näin: ”Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa.” (1Tess.2:3?7) Todelliset apostolit verrattiin valheapostoleihin. Väärät apostolit imartelivat ihmisiä oman etunsa takia, saadakseen taloudellista hyötyä. He kulkivat kaikkialla imarrellen ihmisiä, kertomalla heille mitä he halusivat kuulla, saadakseen heiltä rahaa. Nykyään he myös kulkevat kaikkialla profetoiden ihmisille näin: ’sinä tulet tekemään sitä ja

saamaan tätä ja kaikkea muutakin’, sitten he ottavat suuret kolehdit. Se tosiasia etteivät nämä profetiat toteudu, ei vaikuta ihmisiin; he menevät takaisin kuulemaan niitä lisää.

Jeremian kirjan viidennessä luvussa sanotaan että profeetat ennustavat valhetta ja Jumalan kansa rakastaa sitä, muta katso mitä Jumala sanoo Paavalin kautta: ”Meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua…” Eksymys, epäpuhdas mieli ja kavaluus. Se alkaa eksymyksellä; väärä opetus sekoitetaan mukaan. Alkukielellä sana ’akatharsis’; puhtaan ja epäpuhtaan sekoitus. Koko juttu on epäpuhdas, koska osa siitä on; se on sekoitusta. Ota vaikka lasillisen tuoremehua ja sekoita siihen pari tippaa arseniikkia; siitä tulee homogeeninen liuos, eikö niin? Pystytkä nielemään siitä tuoremehun ja sylkemään arseniikin pois? Kun kuulet ihmisten sanovan että ’meidän tulee syödä liha ja sylkeä luut pois’, he eivät toisaalta tunne kreikan kieltä, mutteivät myöskään tunne raamatun perusoppeja. Tällaista on typerien miesten turha lörpötys. On mahdotonta nielaista mehun sylkien arseniikin pois; se on ’akatharsis’, sekoitus. Tällä tavalla petos toimii. Valhe sekoittuu totuuteen, jättäen jäljelle sekoituksen, joka on saastaista; lopputuloksena on petos ja eksytys. Eksytys toimii sekoittamalla valhetta totuuteen. Jotkut sanovat: ’emme saa hyljätä kaiken; on jotain hyvääkin Torontossa’. Ihminen joka näin sanoo on vähintään tietämätön mistään, eikä ole raamatun mukaan valtuutettu julistamaan ja opettamaan. Jos joku on kykenemätön opettamaan ja jakamaan Jumalan Sanaa oikein, ei hän ole oikeutettu myöskään Sanassa palvelemaan. Jaakob varoittaa meitä pyrkimästä opettajiksi liian kevein perustein, koska opettajat tuomitaan ankarammin kuin muut uskovat. Kun kerran seisomme Jeesuksen edessä arvioitavina vaelluksestamme, pastorisi ja minä tulemme tekemään tiliä enemmän kuin muut uskovat, joilla ei ole opettamisen tehtävä. Kuitenkin on liikkeellä ihmisiä jotka opettavat että voit juoda mehun ja sylkäistä myrkyn pois. Se on typerää, koska se on homogeeninen sekoitus! Ei ole väliä osaavatko nämä ihmiset kreikan kieltä, mutta he eivät näytä ymmärtävän edes omaa äidinkieltä.

On olemassa sekoitus (pappien vaate?kankaissa); se panee heidät hikoilemaan. Mutta Saadokilaiset olivat erilaisia; he eivät hikoile, koska heillä ei ole sekoitusta vaatteissaan. Heidän vaatteensa olivat puhdasta pellavaa; ”Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.” (Joh.ilm.:19:8) Saadokilainen oli puettu puhtaaseen pellavaan; hänen tekonsa eivät olleet sekoitusta, joten he eivät hikoilleet. Leeviläisillä oli sekoitusta, joten he hikoilivat. Toisin sanoen, Saadokilainen lepää Herrassa, kun taas Leeviläinen ponnistelee lihassa. Jos seurakunnassani on sata ihmistä ja he ovat Jumalalta vastuulleni annettuja, niin tulen opettamaan heille totuutta ja levätä Herrassa. Olen tyytyväinen siitä mitä Herra on minulle uskonut ja anon että Hän lisäisi uskoontulleiden lukua. Jatkan evankelioimista ja saarnan Sanaa, rukoilen edelleen, etsin Herraa, teen kaiken minkä voin; mutta vain Herra voi antaa kasvun. En aio ’hikoilla’ sen takia.

Tämän päivän Leeviläiset, taas vastaavasti, ottavat ohjelman toisensa jälkeen. He ovat ohjelma? ja toiminta?keskeisiä ja muuttuvat tapahtuma?keskeisiksi. He joutuvat järjestämään isoja tapahtumia toisensa jälkeen, saadakseen suuria ihmismääriä, maksaakseen tapahtumia, joita Herra ei ole koskaan käskenyt järjestää. He ponnistelevat lihassa.; he hikoilevat. He joutuvat huolten alle. On jotain hyvää heidän opetuksissaan ja puheissaan, tietenkin, koska se on sekoitusta. Saadokilainen ponnistelee ollakseen Herrassa, koska siellä on hänen leponsa. Muistatko että Jeesus on sapatti?lepomme?

12

www.Moriel.org

Saadokilainen ahkeroitsee ollakseen Herrassa. Kaiken minkä hän tekee johtuu siitä että hän pysyy Herrassa. Leeviläinen taas hosuu lihassa. Hänen on saatava tuorein temppu, tuorein ohjelmanumero, tuorein seurakuntakasvu?suunnitelma; ja jos ne eivät toimi, hänen täytyy saada jotain muuta tilalle. Hän tule aina olemaan sekoitusta. Hänen saarnansa, uskonsa ja tekonsa ovat sekoitusta. Se on saastaista; se on ’akatharsis’, koska hän pyrkii miellyttämään ihmisiä Jumalan sijaan.

”Ja opettakoot he minun kansalleni erotuksen pyhän ja epäpyhän välillä sekä tehkööt heille tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta.” (Hes.44:23) Saadokilainen opettaa erottamaan. Leeviläinen on taas poliittisesti korrekti, eikä opeta arvostelemaan ja erottamaan. Jos pastorisi ei opeta erottamaan, niin hän ei silloin ole uskollinen johtaja. Ainoastaan vanhurskas johtaja opettaa raamatullista erottelua. Kun näet kirkkoja jotka eivät ota kantaa harhaopetuksiin, eivätkä opeta ihmisiä mikä on väärin suosituissa ”kristillisissä” televisio?ohjelmissa – kun huomaat ihmisiä jotka eivät ota kantaa vääränlaisesta kirjallisuudesta, jota on kristillisissä kirjakaupoissa, varoittaen pysymään erossa niistä – siinä on Leeviläinen, eikä Saadokilainen. Hän tekee aina kompromisseja totuuden kanssa. Kun ihmiset ensin tekevät kompromisseja totuuden kanssa, niin ei mene kauan kun he tekevät niitä myös moraalin kanssa. Anna ajan kulua, niin huomaat heidän tekevän kompromisseja myös moraalin kanssa.

Lopuksi, meille sanotaan: ”…riita?asioissa he seisokoot tuomitsemassa ja tuomitkoot niissä minun oikeuksieni mukaan.” (Hes.44:24) Saadokilainen, vanhurskas julistaja, tulee ottamaan kantaa riita? asiassa ja tuomitsemaan raamatullisesti. Leeviläinen tulee olemaan taas poliittisesti korrektinen. Hän tulee madaltamaan kynnystä. Meillä on Englannissa baptisti?pastori, jota ennen kunnioitin, mutten voi enää; hän on David Pawson. Hän näki nauru?’herätystä’ esittävät videot, ja hän järkyttyi niistä; mutta kun hänen seuraajansa alkoivat kysellä häneltä oliko tämä ’herätys’ Jumalalta vai ei, niin, totuuden kertomisen sijasta, hän sanoi Toronton liikehdinnän olevan ’keltainen valo’. Se ei ollut punainen eikä vihreä; toisin sanoen, hän neuvoi heitä lähestymään hiljaa; menemään siihen varovasti. Hän sanoi sen olevan sekoitusta, ja hän tuntee kreikan kielen yhtä hyvin kuin minä. Juuri koska se on sekoitusta, siihen ei tulisi mennä lainkaan. Varoitin häntä erään toiseen pastorin kanssa tästä asiasta, mutta hän ei muuttanut kantansa. Ei ollut poliittisesti korrektia ottaa julkisesti kantaa asiaan. Miksei hän ottanut kantaa julkisesti? Koska hän ei enää palvellut Herraa, vaan ihmisiä. Tämä on surullista, koska hän on ollut mies joka ennen otti kantaa asioihin. Hän on ennen ottanut kantaa moniin asioihin, kuten; sielun tuhoutumis?oppiin (jota jehovan todistajat ja adventistit opettavat), hän myös sanoi että seurakunnan paimenen virka kuuluu miehille. Hän otti ennen kantaa, muttei enää. Nyt hän välttää vaikeat tilanteet.

Hän ei ota kantaa riita?asiassa.

’Se on sekoitus’, hän sanoi. Tietenkin se on sekoitus! Tämä yksistään riittää todistamaan ettei se ole Jumalasta, vaan tuomittavaa. Kuinka voit puolustaa sellaista, jonka Pietarin mukaan, Jumala on kironnut? Jos Jumala on tuominnut jotakin, niin sitä ei voi puolustaa. Ei ole enempää sanottavaa siihen.

Muista, että Hesekiel ei ainoastaan profetoinut omasta ajasta ja Jeesuksen ajasta, vaan myös tästä ajasta.

Antaako seurakuntasi pastori tilaa salassa vihamieliselle muukalaiselle? Pitääkö hän yhteyttä liberaali? protestantttien tai Rooman kirkon kanssa, siis niiden kanssa joilla on jotain mielessä? Kulkeeko hän tietä

13

www.Moriel.org

alas Babyloniin? Kun tämä tapahtuu, niin todellinen palvonta lakkaa, viljaa ei enää jaeta kansalle, ja viini ja öljy katoavat. Antaako pastorisi tilaa muukalaiselle, vai ajaako hän hänet ulos?

Antaako pastorisi ihmisille sitä mitä he sanovat haluavansa, vai antaako hän ihmisille sitä mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan? Toisin sanoen, palveleeko hän ihmisiä vai Jumalaa?

Ponnisteleeko pastorisi lihassa? Salliiko hän oikean ja väärän sekoitusta, totuuden ja valheen sekoitusta, raamatullisen ja epäraamatullisen sekoitusta, hengellisen ja lihallisen sekoitusta? Sanooko hän sinun voivan syödä lihan sylkien luut pois? Entä jos siellä on sekoitusta tulossa, onko pastorisi aina ponnistelemassa lihassa saadakseen mukaan tuoreinta temppua, toisenlaista ohjelmaa ja toinen ’celebration/ylistys’?tapahtumaa? Vai onko hän sellainen, jolla ei ole sekoituksia; jonka opetus ja tekeminen ovat raamatullista? Lepääkö hän Herrassa? Haluaisiko hän ennemmin viisi tuhatta ihmistä joille opettaa sekoitusta, vai sataa ihmistä joille opettaa totuutta?

Opettaako pastorisi erottamaan asiat toisistaan, arvostelemaan raamatullisesti? Suojeleeko hän lampaat susilta? Vai onko hän palkka?paimen, jota Jeesus kuvasi Johanneksen evankeliumin 10:ssa luvussa? Onko hän pastori, koska hän saa siitä etuja, asemaa ja kunniaa seurakunnassa? Onko hän palkkalainen vai pastori? Opettaako hän erottamaan, vai tekeekö hän kompromisseja totuuden kustannuksella?

Lopuksi,sellaisissa aiheissa kun; etsijä?ystävällinen, alfa?kurssit, promise?keepers, tai nauru?’herätys’, niin ottaako pastorisi niihin kantaa, raamatullisesti arvostellen? Vai madaltaako hän raja?aidan, kieltäytyen julkisesta kannanotosta ja raamatullisesta arvostelusta, vaikka hän tietää asioista paremmin, niin kun monet tänä päivänä?

Näihin kysymyksiin en pysty vastaamaan; voin ainoastaan kysellä. En tunne teitä kaikkia, enkä tiedä myöskään missä seurakunnissa käytte. Kysyn teiltä ainoastaan; onko pastorinne Saadokilainen vai Leeviläinen?

Mikäli pastorisi on Saadokilainen ?? joka ajaa ulos muukalaista, antaen ihmisille mitä Jumala sanoo heidän tarvitsevan, joka palvelee Herraa ennemmin kun ihmisiä, jossa ei ole sekoitusta siinä mitä hän tekee, uskoo ja opettaa. joka ennemmin lepää Herrassa, kun ponnistelee lihassa hosuen, joka opettaa ihmisiä erottamaan, ja ottaa myös kantaa riita?asioissa – jos pastorisi on todella sellainen mies, niin tue häntä kaikin tavoin; rukouksin, taloudellisesti, miten vain voit. Hän ei ehkä ole täydellinen mies, mutta hän on hyvä mies, ja hän on Jumalan mies. Tue häntä ja ole hänelle uskollinen, niin kauan kun hän on Jumalan sanalle uskollinen. Hän tarvitsee rukouksiasi, hän ansaitsee tukeasi ja on oikeutettu saamaan sinulta apua.

Jos taas pastorisi on Leeviläinen – jos hän antaa tilaa muukalaiselle ja kulkee ekumenian tietä alas Baabeliin, jos hän antaa ihmisille mitä he haluavat, jos hänen opetuksensa, uskonsa ja tekonsa ovat sekoitusta, ellei hän opeta erottamaan, vaan on ennemmin poliittisesti korrekti, ei ota kantaa riita? asioissa, eikä halua kokea ristiriitoja – niin älä ole tämän miehen alaisuudessa perheinesi. Hän ei ole paimen; hän on parhaassa tapauksessa vain palkkalainen ja sopimaton tehtäväänsä. Hän ei ansaitse kannatustasi. Voit rukoilla hänen puolestaan, mutta mene pois hänen luotaan perheinesi ja ystävinesi, äläkä ohjaa ketään hänen luoksensa. Hän johtaa lampaat tuhoon. parhaassa tapauksessa hän on vain

tietämätön, eikä tulisi olla julistajana. Älä tue hänen palvelutehtäväänsä, älä kannata häntä taloudellisesti, älä seiso hänen rinnalla, koska silloin olet uskollinen sellaiselle asialle joka ei ole Jumalasta. Jumala on kironnut hänen tekemisiään. Jos hän ei ole oikealla tiellä, hän ei voi olla vanhurskas.

Vielä sanon; en pysty vastaamaan tähän kysymykseen, voin vain kysyä: onko pastorisi Saadokilainen vai Leeviläinen? †††


By David Passmore June 10, 2026
MAJOR PRAYER REQUEST - STEVE MITCHELL MORIEL ORPHANAGE (Andar Pradesh, INDIA) Please read the enclosed missions report from Moriel Missions Branch India: Our children need us and we put a lot of money into buying and then expanding the Moriel orphanage to take in more children. These precious orphan children are coming to Christ and the devil is angry. Until now we had opposition from radical Sheikhs at the Moriel Horeb church we built in Punjab, but the Hindu Authorities in Andar Pradesh have largely until now left us alone. The BJP government is however as wicked as Hamas or Hezbollah - only Hindu (I was in India when radical Hindus burned the Australian missionary family alive in their car; these are the ones who wanted to murder Steve Mitchell when Moriel helped to quickly get him out of the country some years ago). Some pastors have been murdered again in West Bengal. (Samuel, who oversees the Moriel orphanage went to Bible College with one of them). Because our orphan children are Dalet (treated as subhuman 'out casts' by the Hindu caste system), or from Muslim backgrounds, we have largely been been left alone and some of the local officials liked us. This is obviously not a good situation. Prayer is urgently requested. Please pray for Mark Masih particularly that they will not cancel his visa. They are now forbidding us from bringing any more bibles into the country. What would happen if Britain, Australia, or America outlawed Hindus from bringing the Bhagavad Gita into England, Oz, or the USA? MARANATHA Come Quickly Lord Jesus  "You Will Be Hated By Men For My Name's Sake" Matthew 10:22
By David Passmore May 30, 2026
Staying The Course Amidst Isolation Rubin Rothler LLB, LLM Living in Israel one gets the feeling that the metaphorical walls are closing in. Israel's reputation is being tarnished all over social media and the mainstream media, and this is reflected in massive public disdain towards this country. We are constantly told that there is near consensus amongst academics and commentators that a genocide was committed in Gaza. The very legitimacy of the state is brought into question. The majority of Americans are now hostile towards Israel. There is real fear that the next U.S. administration will turn against Israel. Even if this were to happen passively, by the U.S. refraining from exercising its veto power towards Security Council Resolutions condemning Israeli actions this could be catastrophic. Internally it is a fractured society leaning increasingly right wing which further alienates Israel from world opinion. An example in point is how Ben Gvir mocked the most recent participants of a global aid flotilla to Gaza. Such conduct further agitates outrage at Israel. The left-wing media presents the ruins of Gaza as a mortal wound in Israel's side. When the world observes this level of carnage no degree of public relations can ameliorate the sense of indignation towards Israel. We can liken the situation of Israel to that of a depressed person. All he sees is hopelessness and gloom. But this isn't the first time that the Jewish nation has been faced with such darkness. Things change and we don't know how the geo-political map will reconfigure in the future. We need to ride out this storm and keep going. On a historical note, the situation is reminiscent of what our ancestors faced when we returned from the Babylonian exile to rebuild the walls of Jerusalem. Nehemiah was faced with constant lies and conspiracies designed to entrap him by hostile actors: Sanballat the Horonite, Tobiah the Ammonite and Geshem the Arab. They employed deception, slander and ridicule in order to maintain their political eminence. There was also a certain sense of abandonment amongst the Jews in Israel then as in our own day. We read in the books of Ezra and Nehemiah about the anguish of the leadership in Israel concerning the lack of assistance from the Babylonian diaspora towards the rebuilding of the walls of Jerusalem and the Temple. Only 20% of the exiles returned to the land. It was largely the poor who returned. Most of the affluent, established Jews remained in Exile. This is a continuing theme in Jewish history. It is also important to observe that from its very beginnings there were bible believing Christians who spearheaded the return of the Jews to their land. The idea of organizing a return of the Jews to Israel began as a Protestant Restorationist objective that can be traced to 17th century Puritan England. The protagonists of the Cromwellian Republic viewed themselves as the new Israel fighting the Papist forces of Satan. Alongside this, interest grew in the notion that biblical prophecies pertaining to the return of the Jews to Israel were a necessary precursor for the return of Christ. The growth of the British Empire in the 19th century lent political clout to Christian Restorationism with specific missions to the Jews established. Although there had been a longing to return to Israel as written in the thrice daily Amidah prayer, Jewish Zionism arose in the midst of mid nineteenth century nationalism and was further fermented by European antisemitism. It was an altogether secular enterprise. Although Israel's situation appears rather stark, we can draw strength from the Providence afforded to our ancestors in the days of Ezra and Nehemiah when they too were faced with defamation. This is also an opportunity to grow closer to our natural allies in the evangelical world who from the beginning of Zionism were steadfast supporters of the project to establish a Jewish homeland in Israel.  (Author is an Israeli American lawyer academically qualified in British and in U.S.A. law, and a graduate of the School of Oriental & African Studies, London. He is a Jewish believer in Jesus and is currently based in Israel).
By David Passmore May 25, 2026
Signs of the Times Tony Pearce ‍ ‍ Left, right or center – is our democracy in danger “Things fall apart, the center does not hold. Mere anarchy is loosed upon the world.” W.B Yeats ‘The Second Coming. ’ ‍ ‍ Labour’s losses in the council elections and the battle for succession to their unpopular leader Kier Starmer have raised the possibility that we may soon have our seventh Prime Minister in ten years. Local elections saw Reform and the Greens make sweeping gains, leading Green Party leader, Zack Polanski to say that we are seeing ‘the end of the old two party system’. Maybe we are. In which case what comes next? Will we head to the far left, the far right or will the center hold on to power? Or will it end with ungovernable chaos as unqualified people take control of local and national government? Behind all this there are fundamental questions, ‘What is government for? Who does it represent and where is it going?’ ‍ ‍‍ ‍ According to the Bible (Romans 13) the purpose of government is to promote good and restrain evil. The government has the right to raise taxes for the common good of society and people should pay them. In 1 Timothy 2 Paul encourages us to pray for the government that ‘we may live a godly and peaceable life’. In other words, pray that the government will create an orderly and peaceful society and not interfere with our right to set up communities that teach and preach the Word of God. The situation becomes more difficult when we see government promoting things which are harmful and restraining things which are good and clamping down on freedom of speech with a threat to our ability to live a ‘godly and peaceable life’ ‍ Since becoming a Christian in my early twenties, I have wrestled with the question of how our faith applies to contemporary political issues. I started this quest on the left politically after leaving university and working as an English teacher with sympathies for Marxism. I then became a born again Christian in 1970, and joined my late wife Nikki in evangelizing the radical left, by handing out leaflets at their marches and demonstrations in London and attending their meetings to discuss matters of faith and politics with them. ‍ ‍‍ ‍ We had some good discussions with people and hope we made some consider the Christian alternative. However as we looked at Marxism from a Christian point of view and its practice in Communist countries, we understood that behind this ideology there is a strong anti-christian spirit. It denies the existence of God and promotes the idea of human perfectibility by our own effort. This is exemplified in the words of the Internationale, the socialist battle hymn, ‘No saviour from on high delivers, no faith have we in prince or peer, our own right hand the chains will shiver, chains of hatred, greed and fear.’ This Antichrist spirit led to the persecution of Christians in the Communist countries of eastern Europe, the Soviet Union and China. Far from creating the socialist paradise on earth that Lenin wrote about in ‘Socialism and Religion’, it created a society ruled by hatred, greed and fear, controlled by secret police, prison camps and responsible for the death of millions. ‍ ‍ In western society we have witnessed the growth of ‘cultural Marxism’ a movement aimed at infiltrating and changing society from within, rather than fomenting the workers’ revolution. Labour’s Fabian Society, with its (now discarded) logo of the wolf in sheep’s clothing, has been engaged in this process since the beginning of the 20th century. Social change really took off with the permissive society in the 1960s, which succeeded in changing traditional values, especially in the area of sex and the family. It replaced biblical values with a new ‘morality’ that is fundamentally anti Christian. These ideas have permeated large swathes of our society including the education system, the judiciary, the Civil Service, much of the media, mainstream political parties (including even the Conservative ‘wets’ and parts of the established church). ‍ ‍ Melanie Phillips describes the results of this in her book, ‘The Builder’s Stone.’ ‘Having decided that the West was rotten to the core, western elites set out to create a new culture that would usher in the brotherhood of man and eradicate hatred, prejudice, and war. Their Brave New World junked biblical religion with all its constraints on behaviour and revolved instead around self gratification. Everybody had the right to live as they wanted; nobody could say that their way of life was better or worse than anyone else’s; no one had the right to say that their culture was better than any other culture. That was ‘racism.’ At the heart of all this was the doctrine that there was no such thing as objective truth. Everything was relative; everything was a matter of opinion. Because there was no truth feelings became more important than facts. So the West abandoned the codes of morality, conscience, truth and lies, personal responsibility, and duty to others in favour of a culture of the self. In the process it junked its inherited traditions and biblical codes on which western culture was based.’ ‍ Britain changed from being a society that respected values based on the 10 Commandments and the teaching of Jesus Christ to one that discarded them for relative values. Ideas of ‘diversity, inclusion and equity’ became the norm, together with and a form of ‘tolerance’, that is really very intolerant if you oppose it. This ‘tolerance’ means accepting the virtues of multiculturalism and humanism and believing that all gods are equally valid or true (or none are). We must also accept that all lifestyles and family arrangements including homosexual and transsexual ones are just as valid as traditional two parent heterosexual families, with a father and mother committed to each other in lifelong matrimony looking after their own children. ‍ As society accepts this radical change in how we view culture, morality and religion, we are told not to criticize other cultures and world views or imply that they are anything less than equal to the culture, morality and faith derived from the Bible. ‍ All this has not improved society. Instead we have a collapse of values with no central idea to hold it together, just a group of competing ‘communities’ which are often only united in opposition to the traditional values and culture of Great Britain. A good example of this is the ‘red – green alliance’ of radical leftists and Islamists who come together to denounce Israel and campaign to ‘globalise the Intifada’. In practice this means a world wide war against Israel and Judaeo-Christian society and a desire to replace it with their version of either Islamism or Communism. However if one of them were to come to power, you can be sure that the Islamist’s would get rid of the leftists or vice versa. In fact that happened in Iran’s 1979 revolution, when Islamist supporters of Khomeini and Communists came together to get rid of the Shah. Then the Islamists seized power, turned on the Communists and wiped them out. ‍ Alisteir Heath wrote in the Daily Telegraph: ‘Ruined by decades of political vandalism, the Britain we knew and loved, a land of stability, pragmatism, and ancient freedoms, is no more. Today’s UK is uglier, impoverished, volatile and disorderly. We’ve lost our level-headedness. Anger and frustration have become our defining emotions. Our institutions have wasted away, and we have been taught to despise our history. The decline of family, community and faith have led to alienation, dependence on welfare and the rise of novel ideologies, mostly secular but also sectarian, turbocharged by social media. While the state becomes unnervingly authoritarian, the air reeks of insurrection and every variety of extremism. The British public’s sense of betrayal is as well-founded as it is dangerous. The machinery of state is incompetent and self-serving, a vehicle for social engineering in the global interest.’ ‍ ‍ ‍ Criticism of this process now risks being classed as ‘hate crime’ with a growing authoritarian society monitoring social media posts and public teaching of alternative ideas in ways which risk shutting down free speech in our society. A Christian teacher Enoch Burke is currently in prison in Dublin after he was suspended from his job and jailed after refusing to accept and teach transgenderism in the school. ‍ ‍ ‍ Nick Timothy, Shadow Secretary of State for Justice, got into trouble when he questioned mass Muslim prayer in Trafalgar Square. He wrote: ‘Mass ritual prayer in public places is an act of domination. The adhan – which declares there is no god but Allah and Muhammad is his messenger – is, when called in a public place, a declaration of domination. The domination of public places is straight from the Islamist playbook.” He is right in this. Allah hu Akhbar actually means Allah is greater, greater than your God, Muhammad is greater than Jesus and the Koran is greater than the Bible. ‍ ‍ ‍ Tim Dieppe of Christian Concern for our Nation wrote: “The fact that we have mass Islamic prayer in Trafalgar Square at all is indicative of the massive culture change that we have seen in the last few decades. A culture change that was not voted for or ever agreed to by the British people. And, a culture change that can hardly be described as having been entirely beneficial to our culture as a whole. I only need to mention grooming gangs involving mostly Pakistani Muslim men , sharia courts, honour crimes, terror attacks, the assassination of an MP, an attempt to blockade Parliament, mass antisemitic marches through London, a convicted terrorist standing for local elections, sectarianism, and many other examples to make the point. Earlier this month, the Government gave Muslims special protection with the adoption of an official definition of anti-Muslim hostility .” ‍ ‍ ‍ You are not really supposed to question this in public life today. A message circulating on social media is an apt commentary on all this. ‘First they overlook evil, then they permit evil, then they legalise evil, then they promote evil, then celebrate evil, then persecute those who call it evil.’ Soviet dissident Solzhenitsyn wrote: ‘A Communist system can be recognised by how it spares criminals and criminalises its opponents.’ ‍ ‍ ‍ The root cause of all this is the rejection of God and biblical values. The 18th-century French philosopher Joseph de Maistre coined the phrase "people get the government they deserve." David Pawson followed up on this idea, arguing that in democratic societies like ours, the moral and spiritual condition of a nation's citizens is directly reflected in the leaders they elect. If the general public abandons moral truths, they will inevitably vote for governments that reflect those same compromises. David Pawson taught that God may use governmental leadership to judge or bless a nation, depending on the people's obedience. He noted that Hebrew prophets saw wicked rulers as a form of divine judgement on a society that has strayed from God's laws. Therefore a nation's ultimate hope rests on repentance rather than just political change. His conclusion is that Christians should actively stand for moral truth in society. He believed that the church is meant to influence culture upward, and that a decline in national morality inevitably leads to deteriorating governance. ‍ ‍ ‍ Sadly much of the church today has become the ‘salt that has lost its savour’ through compromise with antichristian forces in society and government. It may be too late to save our country and western democracy as social and economic pressures create a collapse of democracy and push us either towards anarchy or dictatorship. ‍ ‍ ‍ Yeats’ poem quoted at the beginning of this article ends with the enigmatic line ‘Some rough beast slouches towards Bethlehem to be born.’ Most likely he is referring to the coming anti-Messiah who is labelled the Beast in the book of Revelation. Many believe his is now waiting in the wings to replace the true Messiah (born in Bethlehem) and bring in the dictatorship prophesied in Revelation 13. The Bible indicates that the Beast or Antichrist will have power for a moment, but it will be short lived and doomed to destruction at the Second Coming of Jesus Christ to the earth. Then the kingdoms of this world will become the kingdom of our God and of His Messiah and He shall reign forever and ever (Revelation 11.15) and the ‘government shall be on His shoulder’ (Isaiah 9.6). ‍ ‍ ‍ Maranatha come Lord Jesus. ‍ ‍ ‍ Water, water nowhere and not a drop to drink. (Apologies to the Ancient Mariner) ‍ ‍‍ ‍ While nations worry about supply of oil and gas as a result of the war in the Gulf and the closure of the Strait of Hormuz, a much more vital commodity for human survival is water. And it is in short supply in a growing number of nations. ‍ ‍ As of 2026, over 25 countries face extremely high water stress, with the most severe crises located in the Middle East and North Africa. This region is home to the world's most water-stressed nations, including Saudi Arabia, United Arab Emirates (UAE), Iran, Iraq, Jordan, Yemen, and Libya. India and Pakistan face critical water scarcity due to overexploitation of aquifers and population density. Much of Africa , Somalia and Ethiopia in particular are facing severe shortages due to drought and climate change. Mexico and parts of the United States (particularly Texas and the west coast) are experiencing significant water shortages and declining groundwater levels. ‍ ‍ ‍ Iran is facing a severe, multi-year water crisis as of May 2026, with major cities like Tehran, Mashhad, and Karaj approaching the point where taps could run dry due to depleted reservoirs. Groundwater is depleted across most of the country, and nineteen provinces are experiencing severe drought. The crisis is driven by a combination of climate change and decades of poor water management, including excessive dam construction and inefficient, water-intensive agriculture. China is facing a severe, multi-faceted water crisis defined by extreme scarcity in the north, widespread pollution, and mismanagement, threatening its food supply and economic growth. ‍ ‍ ‍ Several countries are significantly affected by upstream dam construction that reduces downstream water flow, causing, environmental, and diplomatic crises. These countries include Iraq, heavily impacted by dams built on the Tigris and Euphrates rivers by Turkey and Iran, leading to reduced water for agriculture, destruction of forests, and increased sandstorms. Egypt and Sudanface significant water security risks due to the Ethiopian Grand Renaissance Dam on the Blue Nile. Vietnam, Cambodia, Thailand, Laosare affected of dams built by China on the upper Mekong River ‍ ‍ One country which bucks this trend is Israel. Israel manages its water resources by transforming a chronic shortage into a surplus through large-scale desalination, extensive wastewater recycling, and a centralised national water carrier system. The agriculture sector has shifted away from freshwater, using treated effluent instead. Advanced drip irrigation technologies are widely used to minimise waste. Israel has exported its water technologies to countries around the world, particularly Africa where it has given advice on how to use limited water resources to great effect. ‍ ‍ ‍ Without water no society on earth can survive. Bible prophecies indicate that water shortage and pollution will be a global problem in the last days. Most obviously no water equals no food, so famine is an inevitable result of water shortages. Jesus warned of this as a sign of the last days in Matthew 24.7. Revelation 8.10-11 speaks of something called ‘Wormwood’ falling on rivers and springs of water causing it to become bitter and many to die from drinking it. ‍ ‍ Prophecy speaks of the two great rivers of the ancient world, the Nile and the Euphrates, being affected by a crisis causing the Euphrates to dry up (Revelation 16.12) and the Nile to become contaminated and its waters turn foul (Isaiah 19.5-11). Isaiah 24 speaks of a curse devouring the earth in the last days causing the earth to be ‘defiled (or polluted) under its inhabitants.’ ‍ ‍ ‍ According to the New Scientist, there are massive amounts of water hidden deep beneath the Earth's surface. Scientists have found evidence of a reservoir of water three times the volume of all surface oceans combined, located roughly 250–400 miles underground within the mantle. ‍ ‍ ‍ It may be that the Lord will release this water to replenish and clean up the earth in the Millennial kingdom when ‘waters shall burst forth in the wilderness, and streams in the desert. The parched ground shall become a pool, and the thirsty land springs of water.’ Isaiah 35. Zechariah 14.8-9 says, ‘In that day it shall be that living waters shall flow from Jerusalem, half of them toward the eastern sea and half of them toward the western sea; In both summer and winter it shall occur. And the Lord shall be King over all the earth.’ Zechariah 14.8-9. See also Ezekiel 47. ‍ Rethinking Russia ‍ Things are not going well for Vladimir Putin in his ‘special military operation’. Four years after invading Ukraine in February 2022, Russia is not making advances and actually losing ground. Russia is losing as many as 25,000- 35,000 casualties a month and over 1.2 million have been killed and wounded since the war began. Ukrainian skills in drone warfare have destroyed large quantities of Russian equipment, tanks, armoured personnel carriers, artillery and rocket systems, helicopters, and naval vessels. ‍ ‍ Russia is spending an estimated 40% of the entire federal budget on the war effort. As a result of this and western sanctions, Russia is increasingly unable to fix chronic infrastructure problems at home. During the bitter Russian winter thousands of people were left without heat, light, or even water. All forms of transport, trains, trucks and planes, are facing logistical problems, making it difficult to transport goods and people across the vast Russian regions. Russia is on the way to an infrastructure collapse that will likely take decades to recover. ‍ ‍ Communist Party leader Gennady Zyuganov warned the State Duma that Russia's faltering economy risks stoking a 1917-style revolution. He demanded urgent financial and economic measures by autumn to avert a potential economic collapse. This raises the danger of the Russian Federation fracturing. The Caucuses are restive, the far east is looking to China and Siberia is facing an acute problem as a result of melting permafrost, causing buildings, bridges and pipelines to collapse. ‍ ‍ In the present circumstances it is hard to see how Russia could lead the Gog and Magog invasion of Israel (Ezekiel 38-39). Some have said that it is more likely that Turkey is the lead power in the War of Gog and Magog. They say that Meshech and Tubal are not Moscow and Tobolsk, but regions of modern Turkey. Erdogan’s Turkey is backed by an Islamist world view hostile to Israel, seeking the recovery of its Ottoman Empire. He has his eyes on taking control of Jerusalem. Turkey is possession of a large land army already stationed in the region, some of it occupying part of Syria. ‍ ‍ The alternative is that the War of Gog and Magog is some way off, possibly part of Armageddon, giving time for Russia to recover from its present distress. We wait and see, but meanwhile spare a thought and a prayer for the people of Ukraine and Russia, suffering as a result of Putin’s futile war, oppressed by his corrupt dictatorship and facing an economic and social collapse caused by his failed policies. ‍ ‍
By David Passmore May 25, 2026
Trump's Visit with Xi Rubin Rothler LLB, LLM The tempest path of Sino-U.S. tensions came to a head during Trump's first term in office with the outbreak of Covid. Many commentators believed that the deterioration in relations was in terminal decline and that a major confrontation in the straits of Taiwan was fast looming. Trump held China responsible for the spread of Covid, insisting that he would pursue reparations. The election of Biden halted this commitment. Biden sought a non-confrontational policy towards Beijing. In the aftermath of the disastrous premature withdrawal from Afghanistan handing that country over to the Taliban and the Russian invasion of Ukraine under his watch, Biden became too preoccupied to assertively engage with China. Chinese State media portrayed Trump's visit as being rather unremarkable in the context of other foreign dignitaries lining up to meet Xi, pointing out that just a week later Putin would arrive in Beijing. China manifests that it is winning the trade war that Trump began in 2018, beating America at its own game of capitalism. They frame the U.S. as being in a position of weakness because China is able to source whatever products they buy from the U.S. elsewhere like oil from Canada, and soybeans from Brazil. The oil, soybeans and 200 Boeing's Xi agreed to purchase from Trump were presented as a mere gesture to placate Trump as China has already bought 350 Air Buses in the last year. China would have the world believe that it is only semi-conductors where America has the edge. Here China hints that it is not likely to buy H200 Invidia Chips because it would mean that China will always lag behind the U.S. in building their AI tech. China's major contention and concern is that the U.S. may impose export controls to contain China. China's strategy instead is to invest massively on indigenous innovation. China wants to become an innovation powerhouse that will export its own Chips to the Global South. China is fast catching up with America's lead in AI with the launch of Deep Seek and they claim similar progress with Chip making. China is now ostensibly only eight months behind the U.S. on Large Language Models. Running contrary to this narrative Trump insists that China is desperate to trade with America. China's economy has now peaked. Emblematic of this stagnating growth is rising youth unemployment. China is no longer America's biggest trading partner. Trump has shifted manufacturing back to the U.S. and Trump believes that China can't revive its economy without America. Lined up to meet Xi with Trump were the heads of some of America's biggest Tech Corporations. Corporations like nvidia seek a relaxing of export controls for Chips as they want short term profits, ignoring the risk that China will reverse engineer this technology. More broadly, China and the U.S. are playing a geopolitical chess game spanning the globe. Trump outmaneuvered China in Latin America with the removal of Maduro from power in Venezuela. China is exploiting its influence on Iran in order to get Trump to refrain from taking more active steps towards the defense of Taiwan. Indeed, Trump didn't say anything about Taiwan during his visit. Trump's instincts are of a transactional approach towards alliances, where he is only willing to underwrite defense assistance if allies pay up as an insurer would. It is also important to note that saber rattling the Taiwan card also serves the CCP agenda to distract internal dissent concerning the state of the Chinese economy. Most imminently Trump needs China to pressure Iran to open the Straits of Hormuz and get oil prices down before the midterm elections. China has largely insulated itself from the Gulf energy impact due to stockpiles. Trump would also like China to stop providing Iran with GPS for its missiles. Other Chinese weapons systems and technology sold to Iran have failed to perform well against U.S. and Israeli military hardware. Matters boil down to a leverage between whatever Trump can do on Taiwan, China can do on the strait of Hormouz with Iran. Human Rights concerns, espionage and the alarming rate of Chinese acquisition of U.S. land have been placed on the back burner for the time being.  (Author is an Israeli American lawyer academically qualified in British and in U.S.A. law, and a graduate of the School of Oriental & African Studies, London. He is a Jewish believer in Jesus and is currently based in Israel).
By David Passmore May 17, 2026
Moriel & Jacob Prasch request prayer for Phil Malone and family “Please keep me and my family in prayer. My mum passed away on 13th May at the age of 93. It's a time of mourning, but may it be a time for the Gospel of Christ to be preached to my unbelieving family, especially my brother.”
By Mea Fredrickson May 13, 2026
Moriel & Jacob Prasch request prayer for Sister Joanne Rizzetto, wife of Pastor Dave Rizzetto of Church of The Open Door in New York City. Joanne has developed painful complications and adverse side effects from medications following knee surgery. May The Lord intervene for healing and give guidance to her physicians. Lord, we humbly ask you to intervene in the life of our dear sister. We know you can do all things and that you hear our prayers and consider your servants. Please put a stop to the adverse reaction. Restrain and reverse its effects and restore our sister so that she can continue to serve you in the ministry that you have called them to. We do glorify Your Name. We don't ask as those who treat you as our debtor, but as those who have tasted your goodness and found such mercy and compassion at your feet. Grace and peace and mercy be with Joanne and Pastor Dave.
By David Passmore May 5, 2026
Will Lebanon miss its golden opportunity? Rubin Rothler LLB, LLM Converging new facts on the ground have transformed the political landscape in Lebanon. With Assad removed from power in Syria, a vital lifeline of arms supplies for Hezbollah originating in Iran has diminished. Hezbollah suffered considerable losses in its last round of fighting with Israel. The decapitation of its leadership with the targeted pager attack inflicted a severe blow. Hezbollah's new leader Naim Qassem is a weak substitute for the charismatic Nasrallah who was assassinated by Israel in 2024. Hezbollah in its frail state foolishly fell into line with Iran's instruction to join the fighting against Israel following the recent American-Israeli war with Iran. This was contrary to the wishes of the Lebanese government which was fearful of the inevitable destruction that would be wreaked by the Israeli response. The differing attitudes to Israel amongst Lebanon's population is reflective of its ethnic composition. The predominant groups in order of plurality are Christians, Shia Muslims and Sunni Muslims with a smaller minority of Druze. The major concern of most Christians in Lebanon is the dire state of their economy. They have no appetite to further their plight by invoking Israel's rage. During the colonial inter war period the French envisaged the demarcation between Lebanon and Syria as carving out enclaves for Christian and Druze control. Within Lebanon there would be a shared government that by convention would have the Executive power split between a Christian President, a Sunni Prime Minister and Shia Speaker of Parliament. The Christians in southern Lebanon (particularly Maronite Catholics) saw themselves as being anthropologically descendants of ancient Phoenicians as opposed to an Arab identity where the Arab Christians were largely Eastern Orthodox. The schism between the Maronites and the Arab Eastern Orthodox dates back to the time of the Crusades. The Maronites were culturally French, speaking French as their main language and held precedence in much of the Lebanese economy. The first threat to Lebanese stability and cohesion was settled by the U.S. Eisenhower administration in 1958 which landed Marines in an amphibious operation. A repeated attempt at this by the Reagan administration in 1983 ended in a military disaster for the U.S. due to suicide bombings by Iranian controlled terrorists. Israeli efforts to bring in stability during the Lebanese Civil War in conjunction with its Lebanese Christian allies led by Major Saad Haddad likewise came to calamity when the Sabra and Shatila revenge attacks took place following the assassination of Lebanese leader Bashir Gemayel. The ''Good Fence'' policy of an Israeli friendly free Lebanon zone in Southern Lebanon eventually ended badly following Menachem Begin's second incursion into Lebanon called ''Shalom HaGalil'' aimed at stopping the PLO rocket attacks on Israeli border communities like Metulla, Kiryat Shmona, Naharya, Rosh Hanikra, Tzfat and Carmiel. The proxy Israeli occupation from the Israeli border to the Litani river became an imbroglio that many in Israel viewed as Israel's Vietnam with widespread domestic protest and a collapse of morale within the IDF. Eventually Israel absorbed Christian war refugees from Lebanon, while the Vatican and most of the Christian world turned their backs on the Lebanese Christians. Lebanon was then saddled with two states within a state. The first was in the aftermath of Black September in 1970 when King Hussein of Jordan defended his Hashemite throne and government from Yasser Arafat's attempt to take over Jordan due to Jordan having a 70% Palestinian Arab demographic majority. The Jordanian legion drove tens of thousands of its pro Arafat Jordanian citizens into Lebanon, creating a population base for the first state within a state under Arafat. However the Popular Front for the Liberation of Palestine (PFLP) and other factions had their niche interests. Courtesy of the Israeli Air Force Arafat relocated what he saw as his government in exile to Tunisia. This was a missed opportunity by the Lebanese government to assert its autonomy and full territorial control by making a Camp David type peace with Israel inclusive of economic and mutual security provisions. Instead an Iranian backed Syrian intervention replaced Arafat's state within a state with a new one that morphed into Hezbollah. The fall of the Assad regime and the Israeli counter-offensive against Hezbollah re-presents Lebanon with the opportunity that it once lost. The predominantly Christian controlled Lebanese military could and should operationally coordinate with the IDF, to obliterate and remove Hezbollah as the Israelis relieved Lebanon of Arafat's state within a state. Such a rapprochement would likely have strong American and possibly French and British support, allowing Lebanon to be at a non-combative peace with Israel along the lines of Egypt and Jordan, and now some of the Emirates. The natural comradery of the Lebanese Druze community with the Israeli Druze and the pro-Israeli Druze of Syria would additionally re-enforce a regional harmony, as would the Maronite Christian community in Israel with their co-coreligionists in Lebanon.  (Author is an Israeli American lawyer academically qualified in British and in U.S.A. law, and a graduate of the School of Oriental & African Studies, London. He is a Jewish believer in Jesus and is currently based in Israel).
By David Passmore May 5, 2026
PASTOR JOHN ANGLISS It is with profound sadness that we learned of the temporary separation from our friend and brother Pastor John Angliss. We look forward to being reunited with John in the millennial reign of Christ and indeed in God's Eternal Kingdom. Jacob Prasch visited John a few weeks ago in the UK while John was in hospice care having been diagnosed preterminal in his illness. While medically correct, it was of course a misdiagnosis. John is now cancer free and is alive and well in the presence of Jesus awaiting us in glory while his mortal body is being renewed for resurrection and immortality. In the meanwhile, during this temporary season of bereavement we do request prayer for his beloved wife Mary and for his congregation, The Ark Fellowship in England near Reading, England. Because he has recently arrived in the USA and is scheduled to address the Moriel Canada branch conference in Winnipeg, Jacob Prasch will regrettably not be able to attend the memorial service in Britain. Our condolences however are very much with Mary and our brethren in the UK who like us knew and loved Pastor Angliss. John was one of a minority of faithful voices who upheld a traditional biblically based Pentecostalism in the era of counterfeit revivals and apostasy that overtook most of British Pentecostalism. John was a faithful friend of Israel & The Jews standing on the prophetic purposes of God for Israel and the salvation of the Jews. John was a loyal friend to Moriel and Jacob Prasch and a colleague of David Pawson and Derek Prince, both of whom likewise stood by God's promises to Israel. John was also a founding leader of CMFI - the Christian Ministerial Fellowship International, former pastor of Three Mile Cross fellowship , and former board member of Focus On Israel (a Pentecostal Ministry to the Jews). While this separation is temporary, John's eternal gain will be our temporary loss. O GRAVE - WHERE IS THEY VICTORY, O DEATH WHERE IS THY STING ? Hosea 13:14 / 1 Corinthians 15: 55-57
By David Passmore April 28, 2026
We made it this far: Israel at 78 Rubin Rothler LLB, LLM Since the last anniversary milestone of Israel at 75, we have been embroiled in relentless wars. Citizens had little respite to enjoy this year's festivities, coming on the heels of a lull in fighting on the Iranian and Lebanese fronts. We are constantly waiting for a breakthrough on the horizon that will normalize our relations with our neighbors and secure our position on the world stage. It is acutely exhausting to be the focus of the world's attention. But also there is a sense of inevitability accompanying the Zionist project. Specifically that Israel is destined to be central in the wider region and global affairs. Why is this? Is it due to it being a western transplant? Being geographically positioned on the crossroads of three continents? Religious believers would point to prophetic fulfillment. It is short sighted to only look at how our problems are rooted in today’s' reality. Greater forces are at work that will dictate the direction that Israel is heading. The Jewish diaspora will likely find itself in a growing precarious position that will lead to increasing Aliyah (immigration to Israel) and will perhaps ferment the emergence of a second Jewish commonwealth that will not need to heed international pressure in the same way that todays' polity finds itself doing. In this light it is interesting to ponder how our posterity would view our predicament and gains. And I frame matters in these terms with intentionality. We are enmeshed in a seemingly intractable conflict with the Palestinians, and yet Israel has made great gains particularly in the technological fields. There is a current of thinking that perceives Israel's way out of its quagmire is by making itself indispensable to technological advancements. We don't know how tomorrows' world will be shaped by the rapidly advancing AI revolution but so far Israel has proven to be uniquely adaptable and innovative to technological change. This has proved to be a boon to Israel's economy, as have offshore natural gas discoveries being developed in concert with Greece, Greek Cypriot and American energy interests that are geographically and strategically removed from any Straits of Hormuz shipping impediments that strangle the Persian Gulf deposits shared by Qatar and Iran. On another note we should contextualize the situation. How different are Israel's challenges from other nations? Is Israel any less stable than other countries (particularly in the region)? Israel doesn't find itself uniquely challenged to define its identity (most European countries do also, particularly in light of immigration). Nor does the government experience any more volatility than other comparable democracies. Israel's real problems lay in the nature of how its Jewish citizens desire to govern themselves. It is arguable whether the judicial reform protests that occupied public discourse in pre-October 7th Israel would have led to serious civil strife. But it is without doubt that this impasse was allayed by the external attack. The underlying tensions remain unresolved and there are many ways that they could play out. It has been framed as a battle for Israel's soul. Israel's enemies predict that Zionism is imploding and that the State won't survive another 5-10 years. Supporting this claim, they point to Israel's increasing alienation and growing pariah status on the international stage. Our Prime Minister has been indicted for war crimes at the International Criminal Court. Even public opinion in our staunchest ally the U.S. has turned sharply against Israel. With 80% of the Democratic Party being anti-Israel in a growing climate of anti-semitism we have even witnessed the shift of Alan Dershowitz to the Republican Party which must be seen as emblematic of a trend. There is apprehension in Israel of a post-Trump America dominated by the Democrats. However, these seeming incontrovertible facts may be offset by other measures of fortitude. This may be partially countered by the high investment by Silicon Valley in the Israeli Hi-tech sector, making Israel an asset for purposes of Research and Development in America's AI race against China. New opportunities for economic relations have also been opened with Arab nations through the Abraham Accords and with the powerhouse India. Furthermore, it is difficult to imagine a world in which Israel's technological prowess will not carry the sway of western decision makers in the long run. Israel's 78th anniversary is a moment to take pause and not catastrophize what the future may behold. The entire world is currently in a state of transformation and Israel is not an outlier in this context.  (Author is an Israeli American lawyer academically qualified in British and in U.S.A. law, and a graduate of the School of Oriental & African Studies, London. He is a Jewish believer in Jesus and is currently based in Israel).
By David Passmore April 23, 2026
Please click this link:https://mailchi.mp/christianconcern.com/action-alert-street-preaching-22-04-26?e=f1df30be3f